Siemenperuna Puikula 1 kg
Tieteellinen nimi: Solanum tuberosum
Tuotenro: 16004
Pakkauskoko:
1 kpl
Toimitus
Vanha ruokaperunalajike.
Perunoita voi viljellä esim. kasvimaalla, ruukussa, kasvupussissa ja lavakauluksissa. 'Puikula' on jauhoinen myöhäinen vanha ruokaperunalajike, jonka maku kehittyy parhaaksi pohjoisen pitkässä päivässä. Mukulat ovat pitkulaisia. Malto on väriltään voimakkaan keltainen, keitettäessä hajoava. Laatu ja säilyvyys erittäin hyvä.
Idätä siemenperunoita ennen istutusta valoisassa paikassa. Paras lämpötila on 10-14 astetta, mutta huoneenlämpökin käy. Siemenperunat istutetaan perunalle sopivaan, lannoitettuun maahan, joka on muokattu kuohkeaksi vähintään 25 cm syvyydeltä. Mukulat istutetaan koosta riippuen 25-30 cm välein, sopiva riviväli on 70-80 cm. Multaa kasataan penkiksi siemenperunoiden päälle niin, että ne jäävät n. 15 cm syvyyteen maan pinnasta. Riittävä kasvualustan kosteus lisää sadon määrää ja laatua. Etenkin alkukesällä rikkakasvien kitkeminen on tärkeää. Perunoita voi nostaa jo keskenkasvuisina pitkin kesää. Varastointiin tarkoitettujen perunoiden kannattaa antaa kasvaa rauhassa, jotta niiden kuori vahvistuisi.

Voit maksaa tilauksesi mm. mobiilimaksuna, yleisimpien pankkien verkkotunnuksilla, luottokortilla tai laskulla.
Ennen laskutusoikeuden myöntämistä tarkastamme henkilöluottotiedot. Pidätämme oikeuden postiennakkotoimitukseen tai ennakkolaskuun.

Siemenperuna Puikula 1 kg
Alennushinta4,86 €
Normaali hinta6,95 €