Usein kysyttyä

Kasvien ominaisuuksista johtuen toimitamme niitä kahdessa toimituserässä. Huhtikuun alusta lähtien toimitettaviin kasveihin kuuluvat mm. huonekasvit sekä esikasvatusta vaativat kasvit. Esikasvatettavat mukulat, sipulit ja juurakot kasvatetaan taimiksi sisätiloissa ennen ulos siirtämistä, jotta ne ehtisivät kukkia Suomen lyhyen kasvukauden aikana. Toukokuussa alkaa olla jo kiire esikasvatuksen kanssa. Esikasvatuksen puute tai sen aloittaminen liian myöhään voi johtaa kukinnan alkamiseen myöhään syksyllä tai kukinta voi jäädä kokonaan pois. Taimena toimitettavat talvenarat kasvit hyötyvät sisäkasvatuksesta keväällä, jolloin ne kasvavat kokoa ja pituutta sekä vantteroituvat ulos istuttamista varten.

Jokaisen kasvin toimitusaika ilmoitetaan tuotteen kuvauksen yhteydessä. Perennoja, pensaita ja osaa hyötykasveista on saatavilla huhtikuun lopusta lähtien, mutta esim. osa kotimaisista hyötykasveista eivät ole silloin vielä toimituskunnossa eli niitä ei ole vielä saatu toimittajilta. Tämän vuoksi tilauksessa olevat muut kasvit, kuten esim. perennat toimitetaan myöhemmin toimitettavien kasvien kanssa. Näin asiakas säästää myös toimitusmaksuissa.

Hallanarat kesäkukat voi siirtää lopullisesti ulos yleensä vasta kesäkuun puolella. Tämän vuoksi pyrimme ajoittamaan kesäkukkien toimitukset mahdollisimman lähelle tätä aikaa

Tilauksiin, jotka on tehty Walley-maksulla, voi tehdä muutoksia lähettämällä sähköpostia asiakaspalveluun asiakaspalvelu@viherpeukalot.fi tai puhelimitse (05) 750 1100. Näihin tilauksiin voi tehdä muutoksia (esim. lisätä/poistaa tuotteita tai muuttaa toimitustapaa) niin kauan, kunnes ne siirtyvät pakkaamollemme. Mahdollisia useampia tilauksia ei siis yhdistetä automaattisesti. Etukäteen maksettuihin tilauksiin ei voi tehdä muutoksia jälkikäteen kirjanpidollisista syistä.

Tilauksesi toimitusaikaan vaikuttaa tilauksesi sisältö. Lue toimitusajoista tarkemmin tilaus- ja toimitusehdoista.

Lähetämme ilmoittamaasi matkapuhelinnumeroon ja/tai sähköpostiosoitteeseen sinulle seurantakoodin, jonka avulla voit seurata lähetyksesi kulkua. Koodi lähetetään, kun tilaus on pakattu. Seuranta alkaa päivittyä kuitenkin vasta, kun lähetys rekisteröidään Postin/Matkahuollon logistiikkakeskuksessa ensimmäisen kerran.

Tilaukset, jotka sisältävät kasveja, tulee noutaa pikimmiten niiden saavuttua toimipaikkaan. Kasvuunlähtötakuuta ei anneta taimille, joita on säilytetty toimipaikassa useita päiviä.

Mikäli sinulla on paketinohjaus tai olet valinnut toimitustavaksi pakettiautomaatin ja paketti ei mahdukaan automaattiin/se on täynnä, paketti ohjataan kotiosoitteesi mukaiseen toimipaikkaan (yleensä lähimpään). Saat saapumisilmoituksella tiedon siitä, mistä voit pakettisi noutaa.

Kirjoita kampanjatunnus verkkokaupan kassalla olevaan 'Alennuskoodi tai lahjakortti' -kenttään. Paina 'Käytä'-painiketta.

Mikäli haluat poistaa tuotteen ostoskorista, mene ostoskori-sivulle tai avaa ostoskori-ikkuna sivuston oikeasta yläkulmasta. Klikkaa tuoterivin lopussa olevaa "Poista" -painiketta tai vähennä haluamasi määrä tuotteita kappalemäärän viereisestä miinus-merkistä.

Tuotteen pakettimäärää saat muutettua ostoskorissa, kirjoittamalla haluamasi luvun tuoterivin Pakettimäärä-kenttään tai pakettimäärän vieressä olevista plus- ja miinus-merkeistä. Maltathan hetken, jotta ostoskori ehtii varmasti päivittyä ennen kuin jatkat ostoksia.

Kirjaudu asiakastilillesi sivuston oikeassa yläkulmassa olevasta hahmon kuvakkeesta. Kirjauduttuasi valitse tilaukset ja näet aikaisemmin tekemäsi tilaukset.

Pääset tarkistamaan tilauksen tarkemmat tiedot ja tilaamasi tuotteet klikkaamalla haluamasi tilauksen auki.

Pääset rekisteröitymään eli luomaan käyttäjätilin verkkokauppaamme seuraavasta linkistä:
Rekisteröinti. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sivulta löytyvään kenttään ja klikkaa nuolesta. Saat sähköpostiisi kuusinumeroisen vahvistuskoodin, jolla pääset kirjautumaan tilillesi.

Rekisteröitymisen jälkeen voit kirjautua jatkossa tilillesi saman sivun kautta. Olemme siirtyneet perinteisten salasanojen käytöstä sähköpostivahvistuksiin, eli sinun ei tarvitse luoda salasanaa. Kirjautuessasi lähetämme sinulle aina uuden vahvistuskoodin, jolla pääset tilillesi.

Mikäli et saa yllä mainittua sähköpostiviestiä, voi syynä olla jokin seuraavista:

• kirjoitusvirhe sähköpostiosoitteessa
• sähköpostisi on täynnä
• viesti on mennyt sähköpostisi roskaposti-kansioon.

Huomioithan, että käyttämäsi sähköpostiosoite on oltava sama, jolla olet aikaisemmin kirjautunut.Kun rekisteröidyt verkkokauppaamme, voit jatkossa tilata kasvit ja tarvikkeet helposti ja vaivattomasti, kun kirjaudut sisään tunnuksillasi. Käyttäjätilisi ansiosta:

• säästät aikaa, kun osoitetiedot tulevat tilauksellesi automaattisesti
• voit päivittää asiakastietojasi
• näet ostohistoriasi.

Voit tehdä tilauksen verkkokaupastamme myös ilman rekisteröitymistä, mutta huomioithan, että tällöin et pysty esimerkiksi seuraamaan ostohistoriaasi.

Olemme parantaneet asiakkaidemme tietoturvaa ja vaihtaneet perinteiset salasanat vaihtuviin vahvistuskoodeihin. Kun kirjaudut tilillesi sivustomme pyytää sinulta kuusi numeroista vahvistuskoodia, jonka lähetämme sähköpostiisi. Syötä sähköpostiisi saapuva koodi ja pääset kirjautumaan tilillesi.

Mikäli koodi ei jostain syystä tule perille voi syy olla esimerkiksi joku seuraavista:

• Väärin kirjoitettu sähköpostiosoite
• Sähköpostisi muisti on täyttynyt, eikä viestiä voida toimittaa
• Sähköposti on voinut mennä roskaposti kansioon

1. Kirjaudu asiakastilillesi - Profiilit - klikkaa nimesi vieressä olevaa kynää
2. Sähköposti - kirjoita uusi sähköpostiosoitteesi - paina tallenna - vanhaan sähköpostiisi lähetetään kuusi numeroinen vahvistuskoodi joka tulee syöttää osoitteen vaihdon vahvistamiseksi

Mikäli sähköpostiosoitteen vaihtaminen ei onnistu tai et enää pääse vanhaan sähköpostiisi ole yhteydessä asiakaspalveluumme.

Voit maksaa tilauksesi heti tilauksen yhteydessä yleisempien pankkien verkkotunnuksilla, luottokortilla (Visa, MasterCard ym.), mobiilimaksutavoilla tai Walley-laskulla/osamaksulla. 

Voit valita maksutavaksi Walley-laskun, joka on tarkoitettu kaikkien pankkien asiakkaille ja se tarjoaa 14 päivän korottoman maksuajan. Laskun voi maksaa kerralla tai erissä. Lasku tilauksesta lähetetään vasta, kun tilaus on pakattu ja lähetetty pakkaamoltamme. Tietoa Walley-laskusta löydät täältä.

Olemme ulkoistaneet laskutuksemme walley:lle, joten olethan laskun maksuun ja maksuaikoihin liittyvissä asioissa suoraan yhteydessä Walleyn asiakaspalveluun.

Huomioithan, että tilaukset jotka sisältävät kasvihuonevalaisimia tai lahjakortteja tulee maksaa tilauksen teon yhteydessä verkkomaksulla.

Kyllä, lahjakortteja voi ostaa verkkokaupastamme ja toimitamme sähköisen lahjakortin tilaajan sähköpostiin heti tilauksen teon jälkeen. Lahjakortti /lahjakortit tulee maksaa tilauksen teon yhteydessä verkkomaksulla. Huomioithan, että jos olet oikeutettu tilaajaetuihin (mm. tilaajalahja), ja valitset ne lahjakorttitilauksesi mukaan, tilaajaetujen toimituksesta veloitetaan normaalit toimituskulut. Sähköinen lahjakortti käy verkkokaupassamme sekä Valkealan puutarhamyymälässä. Jos sähköpostia ei ala kuulua, tarkasta sähköpostisi roskapostikansio. Mikäli lahjakortti ei ole tästä huolimatta saapunut perille, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Lisää haluamasi tuotteet ostoskoriin ja siirry kassalle, syötä lahjakortin koodi ostoskorissa olevaan 'Alennuskoodi tai lahjakortti' -kenttään ja paina 'Käytä'.

Tämän jälkeen näet kentän alapuolella lahjakorttisi neljä viimeistä merkkiä. Kassalla näkyvään hintaerittelyyn ilmestyy myös Lahjakorttirivi.
Lahjakortti on aktivoitava ennen tilauksen vahvistamista.

Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä ja sen voi käyttää joko kerralla tai osissa. Huom! Voit käyttää vain yhden lahjakorttikoodin/tilaus.

Vaikka yksivuotiset kesäkukat ilahduttavat vain yhden kesän ajan, on niiden lannoitus tarpeellista ja jopa välttämätöntä. Ostomullan ravinnevarastot hupenevat muutamassa viikossa ja silloin tarvitaan lisälannoitusta vahvan kasvun ja kukinnan jatkumiseksi. Yksivuotiset kasvit kasvavat yleensä hyvin nopeasti ja kukinta on erittäin runsasta, joten niitä täytyy lannoittaa säännöllisesti jotta ravinteita riittäisi koko kasvukauden ajan. Lannoitteena voi käyttää hidasliukoisia ravinnerakeita, jotka lisätään multaan istutuksen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti voi antaa joka kastelukerta lisää ravinteita veden mukana.

Vanhan hyvän perinteen mukaan kesäkukkien istutus ulos alkaa olla turvallista 10.6. jälkeen, jolloin kovimmat hallayöt ovat useimmiten ohi. Esikasvatetut kesäkukat voi siirtää ulos aiemminkin, jos ne suojataan yöksi esimerkiksi harsolla tai kasvatusastiat nostetaan yöksi sisälle. Jos kesäkukat hankitaan valmiina, ne ovat puutarhalla jo tottuneet ulkoilmaan. Itse kasvatetut kesäkukat täytyy karaista ennen lopullista ulos siirtämistä. Kasveja ulkoilutetaan päivittäin ja ulkoiluaikaa pidennetään pikkuhiljaa.

Täysin varjossa voi kasvaa monikin kesäkukka, mutta silloin kukinta jää huomattavan paljon vähäisemmäksi. Monet kesäkukat viihtyvät mainiosti puolivarjoisassa paikassa, eli aurinko ei paista kasvupaikkaan koko päivää mutta valoa on kuitenkin jonkun verran.

Puolivarjoisassa paikassa erittäin hyvin menestyviä kesäkukkia ovat mm. keijunmekko, päivänsini, vaulat, amppelineilikka, ahkeraliisa, sateenkaaripalsami eli uudenguineanliisa, verenpisara, begoniat, lumihiutale ja lobelia. Nämä lajit eivät vaadi koko päivää täyttä aurinkoa, vaan pitävät hiukan varjoisasta paikasta ja kukkivat silti todella ahkerasti.

Pasuunakukka (Brugmansia) on kotoisin subtrooppiselta vyöhykkeeltä Etelä-Amerikasta. Näin ollen se tarvitsee kasvukaudella paljon lämpöä, valoa, kosteutta ja ravinteita. Talven se kuitenkin viettää mielellään viileässä ja valoisassa paikassa noin +5-10 asteessa. Lämmitetty autotalli tai viileä huone sopivat hyvin. Liian lämmin talvetuspaikka haittaa talvilepoa ja seuraavan vuoden kukinta voi olla vaatimattomampi tai jäädä kokonaan pois. Syksyllä pasuunakukan voi latvoa reilusti, vähintään kolmasosan verran. Pasuunakukkaa kastellaan talvella tarvittaessa, jottei multa pääse kuivumaan kokonaan. Kasvualusta pidetään siis kuivahkona koko talven ajan. Lehdet putoavat pois talven aikana, mutta keväällä uusia versoja kehittyy nopeasti, etenkin rohkean latvonnan jälkeen. Lannoittaminen aloitetaan keväällä, kun uusi kasvu on käynnistynyt. 

Juurakoita voi säilyttää ennen istutusta pimeässä ja viileässä paikassa (n. + 2-6 °C). Sopivan viileässä juurakot eivät lähde liian aikaisin kasvuun ja kuluta kasvin voimavaroja loppuun ennen istutusta.

Marskinliljat (Eremurus) viihtyvät lämpöisessä, runsasmultaisessa ja kalkitussa maassa. Parhaimpia kasvatuspaikkoja ovat lämpimät ja tuulelta suojaavat seinustat. Juurakkoina istutettavat marskinliljat istutetaan vähintään 10 cm syvyyteen, mielellään vielä syvemmällekin. 

Marskinliljat tarvitsevat huolellisen talvisuojauksen. Pakkasta kohtalokkaampaa on kuitenkin talvimärkyys. Marskinliljojen istutuskuopan pohjalle kannattaa lisätä soraa tai hiekkaa salaojitukseksi. Multaan voi myös lisätä hiekkaa veden läpäisevyyden ja lämpötalouden parantamiseksi. Myyrät voivat joskus herkutella marskinliljoilla, joten jos myyristä on ollut haittaa, istutuskuopan voi varmuudeksi vuorata tiheäsilmäisellä verkolla.

Suurimpia perennakasvustoja on hyvä jakaa muutaman vuoden välein elinvoimaisen kasvun varmistamiseksi. Kun vanhat perennat alkavat näyttää vähän kärsineiltä, kasvusto ruskistuu keskeltä ja kukintakin on heikompaa kuin edellisinä vuosina, kannattaa jakamista harkita.

Yleensä keväällä kukkivat perennat jaetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat keväällä. Kukinnan jälkeen on myös hyvä aika jakaa perennat. Jaettaessa perennoja pidetään huoli etteivät jaetun kasvin juuret kuivu, eli uudet yksilöt kannattaa istuttaa mahdollisimman pian. Perennoja ei myöskään kannata jakaa liian pieniin osiin jolloin kukinta voi jäädä väliin sinä vuonna.

Perennoja ei välttämättä tarvitse leikata ollenkaan. Kasvit ottavat kuihtuvista varsista talteen ravinteita ja hivenaineita, joten ainakaan liian aikaisin niitä ei kannata leikata pois. Varret myös suojaavat etenkin arimpia kasveja talvella. Leikattujen varsien sisään voi lisäksi kerääntyä vettä jos syksy on sateinen. Vesi kulkeutuu kasvin tyvelle ja juuristoon haitaten näin talvehtimista. Kuitenkin kestävät ja erittäin kestävät perennat sietävät syksyisen alasleikkauksen. Keväällä varret voi halutessaan leikata ja siivota pois uuden kasvun tieltä. Poikkeuksellisesti joidenkin talvenkestoltaan arkojen kasvien varret suositellaan leikattavaksi syksyllä talvenkestävyyden parantamiseksi. Tällöin ne tarvitsevat kuitenkin juuristolleen huolellisen suojauksen esim. lehtikerroksella.

Lähes kaikki perennat voidaan istuttaa puolivarjoisaan paikkaan. Tällöin aurinko ei paista koko päivää kasvupaikkaan, vaan se on osan päivää osittaisessa varjossa. Auringossa eli suorassa valossa, muttei aivan paahteisella paikalla viihtyviä kasveja ovat esimerkiksi ruusut, ritarinkannukset, kellokukat, mirrinminttu, päivänkakkarat, punavirma, kurjenpolvet, syysleimut ja unikot. Kukinta säilyy usein raikkaampana puolivarjossa, esimerkiksi syysleimut kukkivat pidempään lievästi varjossa. Valoa tulee kuitenkin olla riittävästi. 

Paahteiselle paikalle eli suoraan auringonpaisteeseen voi istuttaa esim. maksaruohoja, kaukasianpitkäpalkoja, sammalleimuja ja ajuruohoja. Nyrkkisääntönä voi pitää että mitä pienempi, kirjavampi, kovempi, nahkeampi tai karvaisempi lehti perennalla on, sitä aurinkoisemmalla paikalla se viihtyy. Perennat, joilla on suuret ja suhteellisen ohuet lehdet, kuten kuunliljoilla, istutetaan lievään varjoon tai lähes kokonaan varjoon. Kasvualustan paksuudella ja vedenpidätyskyvyllä on suuri merkitys minkälaisissa valo-olosuhteissa ja lämpötiloissa kasvi viihtyy. Luontaisesti kosteaan maahan voi siis usein istuttaa aurinkoiselle paikalle perennoja, jotka muuten vaativat varjoisampia olosuhteita.

Pionit (Paeonia) viihtyvät parhaiten, kun ne saavat kasvaa rauhassa samassa paikassa vuosikausia. Ne viihtyvät ja kukkivat runsaasti, jos niitä ei häiritä siirtelemällä tai jakamalla. Jos siirtäminen on välttämätöntä, se kannattaa tehdä syksyllä, kasvun loputtua elo-syyskuussa. Tällöin kosteutta on luontaisesti riittävästi juurtumisen onnistumiseksi. Pionit jaetaan aikaisin keväällä tai loppukesällä kukinnan jälkeen.

Harmaahome voi sateisina kesinä vaivata pioneja. Tauti näkyy selvästi havaittavana harmaana kasvustona kasvin eri osissa. Pionin versot lakastuvat ja kaatuilevat ja nuput kuihtuvat. Harmaahometta voi yrittää hillitä poistamalla homeiset kasvinosat ja ruiskuttamalla kasvusto parin viikon välein sienitautien torjunta-aineilla.

Koivu on vahvajuurinen ja paljon vettä kuluttava puu, joten mikä tahansa peitekasvi ei viihdy sen juurella. Maanpeitekasvin tulee sietää varjoa ja kohtalaista kuivuutta. Esimerkiksi maahumala, rönsyansikka ja keltapeippi viihtyvät vaatimattomassakin maassa ja menestyvät varjossakin. Myös kurjenpolvia, konnantatarta tai kirjovuohenputkea kannattaa kokeilla.

Perennojen varret voi halutessaan leikata syksyllä pois tai jättää siistimiset ensi kevääseen. Perennojen kannalta leikkely ei ole välttämätöntä. Varret ja lehdet antavat talvehtiville perennoille luontaista suojaa. Kasvit ottavat kuihtuvista varsista talteen ravinteita ja hivenaineita, joten ainakaan liian aikaisin niitä ei kannata leikata pois. Leikattujen varsien sisään voi lisäksi kerääntyä vettä jos syksy on sateinen. Vesi kulkeutuu kasvin tyvelle ja juuristoon haitaten näin talvehtimista. Toisaalta, jos perennakasvusto on ollut tiheää ja lehtevää, ylimääräisen kasviaineksen poistaminen helpottaa talvehtimista. 

Poikkeuksellisesti joidenkin talvenkestoltaan arkojen kasvien varret suositellaan leikattavaksi syksyllä talvenkestävyyden parantamiseksi. Tällöin ne tarvitsevat kuitenkin juuristolleen huolellisen suojauksen esimerkiksi havuilla, lehtikerroksella tai muulla katteella. Kestävimmät perennat sietävät syksyisen alasleikkauksen. Varret leikataan niiden tuleennuttua, eli kun ne muuttuvat keltaisiksi ja alkavat lakastua.

Arkojen ja ikivihreiden perennojen päälle voi jättää kevyen ja ilmavan lehti- tai havukerroksen. Turhan paksu ja tiivis lehtimassa vaikeuttaa talvehtivien kasvien hapen ottoa ja hidastaa maan sulamista keväällä. Lehtikerros pidättää lämpöä ja pidentää juurtumisaikaa. 

Syyslannoitus vahvistaa perennojen yleiskuntoa, auttaa talvehtimaan sekä parantaa seuraavan vuoden kukintaa. Vähätyppinen syyslannoite annetaan riittävän ajoissa, jotta perennat ehtivät käyttää sen hyödykseen ennen tuleentumista. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä aikaisemmin syyslannoitus annetaan. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että alkusyksyllä (elo-syyskuussa) annetusta lannoituksesta saadaan paras hyöty.

Perennoista erittäin kestäviksi luokitellaan perennat, jotka menestyvät ilman talvisuojaa ja erityistoimenpiteitä koko maassa. Myös talvenkestoltaan kestäviä perennoja voi istuttaa pohjoiseen, kunhan paikka on suojainen ja runsasluminen eikä kasvualusta kerää liikaa vettä. Melko kestävät perennat menestyvät lähes koko maassa, mutta lumettomilla paikoilla ne täytyy suojata talveksi. Arat perennat tarvitsevat lähes poikkeuksetta talvisuojan koko maassa ja ehdottomasti kuivan talvehtimispaikan. 

Syyslannoitus vahvistaa sekä ruoho- että puuvartisia kasveja talvea varten. Lisäsuojaa talveksi voi viritellä vaikkapa kuivista syksyn lehdistä tai havunoksista. Talvisuojan pitää olla hengittävä eikä se saa olla liian paksu. Kasvit on paras suojata vasta kun maa on jäätynyt. Suojat poistetaan kun maa on keväällä sulanut. Harjuun istuttaminen, eli kasvualustan muotoileminen lievästi kummuksi, vähentää talvimärkyyttä.

Kaikki perennat eivät välttämättä kuki ollenkaan tai ainakaan runsaasti vielä istutusvuonna. Kukinta-aika määräytyy kasvin iän ja lajin mukaan. Jos perennalle on ilmoitettu kukinta-ajaksi kesä-heinäkuu, se ei välttämättä kuki kahta kuukautta, vaan kukinta ajoittuu johonkin kohtaan tällä ajanjaksolla. Osalla perennoista on pitkä kukinta-aika, jolloin kukinta voidaan ilmoittaa esim. kesä-elokuu. Tarkkaa kukinta-aikaa on mahdotonta ilmoittaa, sillä kasvukauden säät, kasvupaikka, lannoitus ym. tekijät vaikuttavat kukinnan pituuteen.

Useiden avojuuristen ruusujen versot ovat pakkausvaiheessa kastettu vahaan, mikä näkyy pehmeänä, läpikuultavana kerroksena. Vahan tarkoitus on vähentää versojen vesihaihduntaa, kun ne ovat vielä myyntipakkauksessaan. Vaha ei haittaa uutta kasvua, eikä sitä kannata poistaa.

Istutuksen jälkeen avojuurisille ruusuntaimille on hyvä tehdä istutusleikkaus. Ruusu lähtee paremmin kasvuun, kun se leikataan heti istutuksen jälkeen. Leikkaus helpottaa taimen juuriston työtä, sillä vastaistutetun taimen juuret eivät vielä pysty takaamaan koko taimen veden ja ravinteiden saantia.

Maanpinnan yläpuolelle jäävät versot leikataan 5-15 cm pituisiksi. Vahvoja versoja jätetään 3-5 kappaletta. Oikea leikkauskohta on noin sentin päästä terveestä silmusta.

Ainakin arimmat ruusut kannattaa suojata talveksi koko Suomessa. Ruusut kannattaa alkujaankin istuttaa mahdollisimman suojaisaan, lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Maan tulee olla multavaa ja kuitenkin vettä läpäisevää. Tauti- ja tuholaisvapaa ruusu talvehtii aina paremmin kuin sairas ruusu. Syksyllä kannattaa varmistaa että ruusun jalostuskohta on reilusti maan alla, vähintään 15-30 cm syvyydessä. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä syvemmälle ryhmäruusut istutetaan. 

Ruusut hyötyvät jo heinä-elokuussa annetusta typettömästä syyslannoituksesta. Se toimii ruusulla samoin kuin pakkasneste autossa suojaten ja vahvistaen ruusun solukkoa. Syyslannoituksen myötä talvenkestävyys paranee, ruusut tuleentuvat ajoissa ja seuraavan vuoden kukinta on runsas. Juuristolle voi lisätä katetta, esimerkiksi turvetta, hiekansekaista multaa, havunoksia tai syksyn lehtiä. Myös versot voi suojata vaikkapa havuilla tai pakkasharsolla. Pitkiä versoja voi lyhentää, jotta suojan asettaminen on helpompaa. Versot suojataan vasta kun maa on jäätynyt. Keväällä mahdolliset vioittuneet ja kuivat oksat leikataan kokonaan pois normaalin hoitoleikkauksen yhteydessä.

Alppiruusujen (Rhododendron) istutuspaikka kannattaa valita huolella. Luontaisenkaltaisia, edullisia paikkoja ovat mm. havupuiden varjostamat alueet ja puolivarjoisat seinustat. Alppiruusut istutetaan kosteahkoon, kuohkeaan ja happamaan maahan. Tiivistynyttä maata tai nurmikolle istuttamista alppiruusut eivät siedä. Tällaisilla kasvupaikoilla pensaat voivat juroa vuosia. 

Istutusaluetta kalkitaan vain vähän tai käytetään esimerkiksi havukasveille ja alppiruusuille tarkoitettua omaa kasvualustaseosta. Sopiva pH on 4,5-6,5. 

Kevättalvella alppiruusut suojataan tarvittaessa auringolta ja kuivattavalta tuulelta esimerkiksi kankailla tai havukatoksilla. Maan ollessa vielä jäässä, juuristo ei saa nostettua vettä korvaamaan haihdunnan aiheuttamaa vedenpuutosta ja tällöin lehdistö voi kärsiä melko nopeastikin. Luonnostaan melko varjoisa tai kokonaan varjoisa kasvupaikka poistaa tämän ongelman.

Nuput muodostuvat jo edellisenä vuonna joten edellisvuoden kasvutekijöillä on kukinnalle ratkaiseva merkitys. Esimerkiksi kuivana kesänä kastelun unohtuessa nuput voivat varista eikä pensas seuraavana vuonna kuki ainakaan runsaasti. Ihanteellinen tilanne on, kun alppiruusut istutetaan jo alunperin oikeisiin olosuhteisiin, jolloin ne ovat erittäin helppohoitoisia ja upeasti kukkivia pensaita.

Mahla- ja kumivuodon takia keväällä jo kasvun käynnistyttyä ei kannata leikata esimerkiksi koivuja, vaahteroita, hevoskastanjoita, jalopähkinöitä, kirsikoita eikä luumuja. Näitä puita on yleensä neuvottu leikkaamaan vasta elokuussa, kun mahlan tai kumivuodon eritys on loppunut ja silloinkin harkintaa käyttäen. Toisaalta, juuri syksyllä ilma on täynnä taudinaiheuttajien, kuten sienten itiöitä. Mitä kosteampi syksy, sitä suurempi on tartuntariski. 

Voimakasta vuotamista on ennen pidetty kovin haitallisena puulle, mutta vuoto on itse asiassa puun luontainen itesekorjaamiskeino. Neste tukkii haavakohdat, jolloin sieni- ja bakteeritautien pääsy haavoihin vaikeutuu. Näin ollen sekä kevät- että syysleikkauksissa on plus- ja miinuspuolensa. Nyrkkisääntönä voi pitää, että paksut oksat leikataan varhain kevättalvella, kun puu on vielä lepotilassa ja voimakas nestevirtaus ei ole vielä alkanut. Ohuempia oksia voi leikata syksylläkin.

Pensaan alasleikkaaminen tarkoittaa, että kaikki pensaan varret katkaistaan läheltä maanpintaa samalla kertaa. Versot katkaistaan 10-30 cm korkeudelta riippuen pensaan koosta. Nopeakasvuiset ja talvenkestävät pensaat, jotka versovat runsaasti, voi nuorentaa alasleikkaamalla. Piikkisillä pensailla alasleikkaus voi olla ainut nuorennuskeino, sillä harventaminen voi olla hyvin hankalaa. Alasleikkaus tehdään aina varhaiskeväällä ennen silmujen puhkeamista. Hitaasti uusiutuvat ja talvenarat pensaat leikataan mieluiten harventamalla, eli poistamalla vanhoja oksia tarvittaessa vuosittain. Leikkaustiheys riippuu pensaslajista. Saman vuoden versoilla kukkivat, runsaasti versovat pensaat voi halutessaan leikata alas vaikka joka kevät. Toisaalta, useimmat pensaat eivät kaipaa alasleikkausta kuin vasta 15-20 vuoden päästä istutuksesta.

Seuraavassa esimerkkejä pensaista, jotka voi nuorentaa alasleikkaamalla: kurttu- ja hansaruusu, pensasangervot, tuoksuvatukka, seppelvarpu, hernepensaat, vuohenkuusamat, aitaorapihlaja, mahonia, happomarjat, taikinamarja, lumimarja ja mustaselja. Jotkin lajit, kuten heisiangervot nuorennetaan mieluiten harventamalla, mutta ne kestävät tarvittaessa alasleikkauksen.

Muun muassa hortensiat, syreenit, tuhkapensaat, pensashanhikit, kuusamat, pensaskanukat, tuomipihlajat, aroniat, atsaleat, jasmikkeet ja onnenpensaat kuuluvat pensaisiin, jotka suositellaan leikattavaksi harventamalla.

Kuusiaita leikataan ennen kuin silmut lähtevät kasvuun varhain keväällä, viimeistään maalis-huhtikuussa, tai myöhään syksyllä. Oksat eivät saa olla jäässä leikattaessa, joten leikkaus tehdään suojasäällä lumien sulettua oksistosta.

Leikkaamisen tarkoitus on saada kuusiaidasta tuuhea ja tasapainoisen näköinen. Aitaa voi alkaa muotoilla pari vuotta istutuksen jälkeen. Aitaa typistetään sivuilta, jolloin poistetaan edellisen vuoden kasvustoa. Vuosittain aidan sivustoille jätetään uutta kasvua vain parisen senttiä. Liikaa ei kannata leikata, sillä vain nuoriin versoihin muodostuu silmuja. Eli oksia ei saa leikata vanhaan vuosikasvuun saakka. Latvat katkaistaan vasta sitten, kun kuusiaita on halutun korkuinen.

Kuusiaita muotoillaan ylöspäin kapenevaksi ja teräväkärkiseksi, sillä leveä aita kerää suuret määrät lunta. Tällöin aidan muoto voi kärsiä ja oksat murtua. Liian leveän kuusiaidan sisemmät neulaset varisevat valon puutteesta, jolloin aidasta tulee harva.

Kuusiaitaa ei voi nuorentaa alasleikkaamalla kuten lehtipensaita. Paikkataimia ei kannata istuttaa vanhojen kuusien väliin, koska vanha kasvusto varjostaa pikkutaimia liikaa. Kuusiaita on pitkäikäinen ja oikein hoidettuna helppohoitoinen. Tarvittaessa aita kannattaa uusia osissa tai kokonaan.

Erityisesti nuoret havukasvit, kuten valkokuuset ja tuijat saattavat avoimilla paikoilla ruskistua kevättalvella. Aurinko ja tuuli kuivattavat neulaset ruskeiksi ja kasvi näyttää hiukan kärsineeltä. Ainavihannat havukasvit alkavat haihduttaa vettä auringon lämmittäessä niitä, mutta maan ollessa vielä jäässä, ne eivät saa imettyä korvaavaa vettä juurillaan. Tästä syystä neulaset kuivuvat. Haihtumisen vähentämiseksi taimet on hyvä suojata esimerkiksi säkkikankaalla tai havunoksilla. Varjostussuojan tulee olla hengittävää materiaalia. Maata voi myös yrittää pikkuhiljaa sulatella lämpimällä vedellä. Yleensä ruskettuneet kohdat hukkuvat uusien neulasten vihreyteen, eikä palaminen aiheuta kasville peruuttamattomia vaurioita. Kysymys on lähinnä esteettisestä haitasta.

Havukasveja tarvitsee yleensä leikata aika harvoin. Poikkeuksena ovat kapeana pidettävät havuaidat. Pienet tasaukset ja trimmaukset voivat kuitenkin olla tarpeen säännöllisen muodon säilyttämiseksi. Myös yksirunkoisten havukasvien (esim. kuuset, pihdat ja timanttituija) kilpalatvat poistetaan. Havukasvien leikkaukset on hyvä tehdä ajoissa, kun oksat eivät ole vielä kasvaneet suuriksi. Näin leikkauspinnatkin ovat pienempiä ja haavojen paraneminen nopeampaa.

Havukasveja leikataan suojasäällä maalis-huhtikuussa ennen kasvun alkua tai vaihtoehtoisesti syksyllä kasvun päätyttyä. Kesällä voi huoletta tehdä pieniä leikkauksia. Paleltuneet, vioittuneet ja sairaat oksat voi poistaa mihin vuodenaikaan tahansa. Havukasveja ei voi nuorentaa kuten lehtipensaita, joten leikkauskohdan alapuolelle tulisi jäädä nuorta kasvua. 

Eri havukasvilajit sietävät leikkaamista eri tavoin, esim. tuijat, lehtikuuset, katajat ja marjakuuset toipuvat leikkauksista paremmin kuin mänty ja kuusi. Vuorimäntyä (Pinus mugo) sen sijaan voi ja kannattaa leikata säännöllisesti, jotta kasvusto pysyy matalana ja tiheänä. Mänty, kuusi ja jalokuusi ovat runsaasti pihkaa vuotavia havupuita. Oksaa poistettaessa niille jätetään noin 5 cm:n oksatappi, jotta pihka ei sotke runkoa.

Vuorimänty (Pinus mugo) poikkeaa muista havukasveista leikkaamisen suhteen, sillä sitä yleensä leikataan säännöllisesti, jotta se säilyttäsi muotonsa. Siitä kasvaa luontaisesti harvahko ja ohutrunkoinen. Vuorimännystä tulee sitä tiheämpi, mitä enemmän sitä leikataan. Leikkaaminen tehdään ennen juhannusta. Vuosikasvaimista typistetään noin puolet tai kolmasosa. Vaihtoehtoisesti voi poistaa oksien keskimmäiset vuosikasvaimet kokonaan pituuskasvun hillitsemiseksi. Kääpiövuorimännyt ovat luontaisesti matalampia ja tiheämpiversoisia, joten ne kaipaavat vähemmän leikkaamista.

Pihlajanmarjakoi on omenan tuholaisista ehkä harmillisin, sillä se pilaa hedelmälihan ruskeilla käytävillään. Pihlajanmarjakoin esiintyminen vaihtelee vuosittain, riippuen pihlajanmarjojen tarjonnasta. Koi munii omenan raakileiden pinnalle. Nuorimmat ja pienimmät omenapuut voi peittää harsolla kukinnan päätyttyä. Tällä estetään koin pääsy munimaan. Suuremmat omenapuut voi ruiskuttaa kasvinsuojeluaineella kun toukat ovat vielä raakileiden pinnalla.

Omenarupi aiheuttaa tummia rupisia laikkuja omenan kuoreen. Muutama laikku ei vielä pilaa koko omenaa. Omenarupi leviää keväällä maahan pudonneista lehdistä. Lehdet kannattaakin hävittää jo syksyllä kompostoimalla tai silppuamalla ne ruohonleikkurilla, jonka jälkeen silppu peitetään sopivalla katteella.

Muumiotauti on lämpimässä ja kosteassa viihtyvä sienitauti, joka aiheuttaa pehmeitä, ruskeita ja mätäneviä laikkuja. Tauti iskee hedelmään pinnan vioitusten kautta. Tästä syystä muumiotautia esiintyy usein omenaruven vaivaamissa hedelmissä. Hedelmän pintaan kasvaa vaaleita itiöpesäkkeitä, jotka talvehtivat. Omenapuun pitäminen ilmavana vähentää taudin esiintymistä eli hoitoleikkauksista on hyvä pitää huolta. Muumio-omenat kannattaa hävittää taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Omenat voi hävittää esimerkiksi kaivamalla ne syvälle maahan, polttamalla, tai kompostoimalla. Tauti-itiöt kuolevat kun kompostointi jatkuu riittävän pitkään tarpeeksi lämpimissä olosuhteissa. Maahan pudonneet omenat voi myös peittää jollakin katteella, jolloin vähennetään itiöiden leviämistä.

Kun ilmankosteus on korkea ja johtokyky liian alhainen, tomaatit voivat halkeilla. Tämä johtuu tomaatin runsaasta vedenotosta ja vähäisestä haihdutuksesta. Tästä johtuen nestejännitys lisääntyy, hedelmä paisuu ja lopulta kuori repeää. Halkeilua tapahtuu usein erityisesti kasvihuonetomaateilla. Kasvuolot kannattaa pitää mahdollisimman tasaisina. Muun muassa lämpötilan vakaus, kasvualustan ja ilman kosteuden tasapaino sekä tasainen ja riittävä lannoitus ehkäisevät halkeilua.

Hedelmän kannasta lähtevät, korkkiutuneet halkeamat voivat johtua liian alhaisesta lämpötilasta kukan hedelmöityksen jälkeen. Korkkiutumista tapahtuu myös silloin kun kuori kovettuu eikä kestä nopean kasvun painetta.

Viiniköynnöksen (Vitis) kasvua kannattaa rajoittaa, ettei se turhaan kasvata versoja ja lehtiä rypälesadon kustannuksella. Pääversoja on hyvä jättää alunperinkin vain parisen kappaletta. Leikkaamattoman viiniköynnöksen rypäleet eivät todennäköisesti ehdi kypsyä. Leikkaaminen ilmavoittaa kasvustoa, jolloin harmaahome ei pääse iskemään yhtä helposti. Myös valo-olosuhteet paranevat ja sitä kautta rypälesatokin. 

Kesä ja syksy ovat hyvää leikkausaikaa. Keväällä kasvun lähtiessä käyntiin versot voivat vuotaa leikattaessa. Jos kuitenkin syksyn leikkaus unohtui, sen voi tehdä vielä aikaisin keväällä ennen silmujen turpoamista. Pääversoista kasvavat sivuversot typistetään. Versoon jätetään muutamia silmuja, joista uusi kasvu alkaa. Viime vuoden satoversot leikataan 2-3 silmun takaa. Ohuet, hennot ja huonot oksat poistetaan kokonaan. 

Rypäleterttujen alut muodostuvat keskikesällä ja silloin tehdään kasvuleikkaus. Satoversot lyhennetään kun rypäleet ovat suurin piirtein sormenpään kokoisia. Oikea leikkauskohta on viimeisen tertun jälkeisen lehden yläpuolelta. Leikkauksen jälkeen lehtihankoihin kasvavat "varasversot" poistetaan.

Nurmikolle voi istuttaa moniakin sipulikasveja. Etenkin matalissa pikkusipuleissa löytyy lajeja, jotka menestyvät nurmikolla ja lisääntyvät runsaasti vuosien myötä. Esimerkiksi idänsinililja, helmililja, talventähti ja lumikello pärjäävät hyvin nurmikollakin. Ne ovat aikaisia kukkijoita, ja ehtivät kukkia ennen nurmikon voimakasta kasvuunlähtöä. Tosin helmililjan siementen kypsyminen kestää pitkään, joten nurmikkoa ei kannata leikata ennen kuin helmililjan siemenet ovat kypsyneet. Muita hyviä sipulikasveja nurmikolle ovat mm. villitulppaanit eli kasvitieteelliset tulppaanit, krookukset, kirjopikarililja, posliinihyasintti, keltavuokko, matalat laukat, mukulaleinikki ja pystykiurunkannus. 

Jalostetut ja korkeat tulppaanit sekä muut vaatimammat sipulikasvit istutetaan kukkapenkkiin tai paikkaan, jossa niiden ei tarvitse kilpailla vedestä ja ravinteista.

Keväällä kukkivat sipulikasvit istutetaan syksyllä juurtumaan, jolloin ne ovat keväällä maan lämmettyä valmiita kukkimaan. Sipulien istutuksessa tärkeämpää on tarkkailla ilmoja kuin kalenteria. Lämpö herättää sipulit talvilevosta, minkä vuoksi niitä ei kannata istuttaa syksyllä liian aikaisin. Kun perennojen varret ovat tuleentuneet ja lehdet alkaneet putoamaan puista, alkaa olla sipuleiden istutuksen aika. Maan tulee olla jäähtynyt kunnolla kun sipulit istutetaan, etteivät ne ehdi kukkia jo syksyllä. Kun man lämpötila laskee pysyvästi alle 10 asteen, alkaa olla sopiva hetki. Kannattaa muistaa että maa on aina ilmaa lämpöisempi. Esimerkiksi narsissit ja laukat tarvitsevat pidemmän juurtumisajan kuin vaikkapa tulppaanit ja krookukset, joita voi istuttaa lähes maan jäätymiseen saakka.

Jos ilmat ovat liian lämpimät istuttamiseen, sipulit on yleensä järkevämpi varastoida joksikin aikaa kuin istuttaa liian aikaisin. Liian aikainen istuttaminen voi saada sipulit kukkimaan jo syksyllä (poikkeuksena luonnollisesti syksyllä kukkivat sipulikasvit, kuten myrkkyliljat).

Sipuleita voidaan säilyttää ennen istutusta pakkasettomassa, viileässä ja kuivassa paikassa. Sopiva lämpötila on alle 10 astetta. Viikkokausien varastointi kuitenkin voi kuivattaa ja heikentää sipuleita, minkä vuoksi toimitamme sipulit asiakkaillemme oikeaan istutusaikaan paikkakunnasta riippuen. Joskus sipulien istutusaika voi venyä pitkälle syksyyn tai alkutalveen, joten sipulien istutuksessa tärkeämpää on tarkkailla ilmoja kuin kalenteria.

Jokaisella sipulikasvilla on oma ihanteellinen istutussyvyytensä, mutta hyvä nyrkkisääntö on, että sipulin päälle tulee maata kaksi kertaa niin paljon kuin sipuli on korkea. Eli pienemmät pinnempaan ja suuremmat syvempään. Mitä pohjoisempaan istutetaan, sitä syvempään sipulit kannattaa upottaa. 

Sipulin suippo pää tulee ylöspäin. Esim. tulppaaneista ja liljoista on helppo nähdä kummasta päästä kukkavarsi nousee ja kumpaan juuret kasvavat. Joistain pienistä sipuleista, kuten balkaninvuokoista, tätä on vaikea nähdä, joten ne voi istuttaa miten päin vain. Pikkusipuleille ei muutenkaan ole niin suurta merkitystä, kummin päin ne istuttaa. Suuremmat sipulit kannattaa istuttaa kyljelleen, jos on epävarma kummin päin sipulit kuuluu istuttaa.

Monet sipulikasvit, kuten liljat ja tulppaanit tekevät sivusipuleita. Ne voidaan irrottaa ja istuttaa, jolloin sipulikukkakasvustoa saadaan laajennettua helposti. Sipulit kaivetaan ylös, sipulit erotellaan toisistaan ja uudelleen istutetaan yleensä syksyllä, kun muutenkin istutetaan syyssipuleita. Liljoja voidaan jakaa myös varhain keväällä. Myrkkyliljat jaetaan lepokaudella heinä-elokuussa.

Sammaleesta nurmikolla voidaan olla montaa eri mieltä. Joku ei siedä sitä ollenkaan, toiset jopa pyrkivät lisäämään sitä. Pehmeä sammal tuntuu paljaan jalan alla miellyttävälle ja sillä on myös esteettistä arvoa. Sammaleella voi jopa korvata osia nurmikosta. Sammaleesta pääsee kuitenkin eroon, mikäli haluaa pitää nurmikkonsa puhtaana. 

Sammaleen ilmestyminen nurmikolle kertoo maan tiivistymisestä ja/ tai happamoitumisesta. Jos kunnon salaojitus on jäänyt tekemättä ennen nurmikon perustamista, sammalta voi vuosien saatossa ilmestyä nurmikolle. Sadevesi happamoittaa nurmikkoa luonnostaan, ja luo sammaleelle otolliset kasvuolosuhteet.

Sammalta voi torjua ilmastamalla nurmikkoa haravoimalla tai rei’ittämällä. Ilmastuksen jälkeen nurmikolle voi levittää hiekkaa, mikä pitää ilmakanavat auki. Nurmikko kalkitaan ja sitä lannoitetaan lisävoiman antamiseksi. Jos käyttää sammalsyöppöjä, nurmikko on hyvä kalkita sen jälkeen. Nurmikon hoidossa ennakoivat toimenpiteet ovat tehokkaimpia. Kun ruohomattoa kalkitaan ja lannoitetaan säännöllisesti ja pidetään huolta maan ilmavuudesta, on jo hyvät mahdollisuudet saada sammalvapaa nurmikko.

Nurmikko jatkaa kasvuaan yllättävän pitkään, Etelä-Suomessa joskus marraskuulle asti. Nurmikon leikkaamista voi jatkaa pakkasiin saakka. Onnistuneen talvehtimisen kannalta viimeinen leikkuu kannattaa jättää juuri viime hetkiin ennen talven tuloa. Sopiva talvehtimispituus on noin 4-5 cm. Syksyn viimeiset lehdet voi halutessaan silputa ruohonleikkurilla nurmikolle maatumaan. Kovin paksua lehtikerrosta ei kannata jättää, jottei nurmikko kärsisi hapenpuutteesta.

Nurmikkoa perustettaessa siemenet valitaan käyttötarkoituksen ja tulevan kulutuksen mukaan. Erilaiset siemenseokset menestyvät erilaisissa kasvuolosuhteissa, kuten aurinkoisella paikalla ja kuivahkossa maassa tai puolivarjoisassa ja tuoreemmassa maassa. Myös kasvualustan paksuus ja laatu otetaan huomioon. Tarvittaessa kasvualustaa lisätään tai maata parannetaan kunkin kasvualustan tarpeiden mukaan. Nurmikon kasvualustan on hyvä olla vähintään 20 cm paksu. Uusi nurmikko ajetaan ensimmäisen kerran kun ruoho on noin 10-senttistä.

Kalkitus ja lannoitus

Nurmikko tarvitsee maan luontaisen happamoitumisen vuoksi kalkkilisäyksen muutaman vuoden välein. Ylläpitokalkitus on parasta antaa keväällä tai syksyllä jolloin maa on kostea. Näin kalkki imeytyy nopeasti neutraloimaan maata. Sopiva kalkkimäärä on esimerkiksi rakeista kalkkia 10 kg aarille parin kolmen vuoden välein. Nurmikolle voi antaa kevätlannoituksen antamaan kasvulle potkua, myöhemmin kesällä hoitolannoituksen ja syksyllä talveen valmistavan syyslannoituksen. Markkinoilla on nurmikolle omia lannoitteita, mutta yleislannoitteet käyvät yhtä hyvin.

Ilmastointi

Joskus nurmikon kasvu on heikkoa, maa on tiivistynyttä ja kasvaa sammalta. Yleensä maa on myös happamoitunut liikaa. Tällöin nurmikko ilmastoidaan esimerkiksi pitkäpiikkisellä talikolla, ilmastointikengillä tai erityisellä ilmastointikoneella. Syntyneisiin ilmareikiin on hyvä haravoida karkeaa hiekkaa hapensaannin varmistamiseksi. Kalkitus estää sammaleiden kasvua ja edistää juuriston ravinteiden ottoa.

Paikkauskylvöt

Kesän kuivuuden tai talven pakkasvioitusten takia nurmikolle joutuu joskus tekemään paikkauskylvöjä. Paikattavan kohdan maa rikotaan talikolla ja kohtaan lisätään uutta multaa, joka tasoitetaan ja tiivistetään hyvin. Siemenet kylvetään maahan ja sekoitetaan multaan noin senttimerin syvyyteen. Lopuksi kylvös kastellaan ja pintaa painellaan kevyesti. Kun siemenet itävät ja versot aloittavat kasvunsa, kastelusta huolehditaan, jotteivät herkät ruohontaimet pääse kuivumaan. Joskus kovin kärsinyt nurmikko on parasta vaihtaa kokonaan uuteen. Vanha kasvualusta nurmikoineen kuoritaan pois, tilalle tuodaan uusi kasvualusta, joka kalkitaan ja lannoitetaan ja siemenet kylvetään. Uusi nurmikko ajetaan ensimmäisen kerran kun ruoho on noin 10-senttistä.

Kesäkuussa nurmikkoa leikataan kasvun mukaan kerran viikossa. Mahdollinen lisälannoitus annetaan kuun lopulla tai heinäkuun puolella. Myös paikkauskylvöjä ehtii vielä tehdä. 

Heinäkuussa huolehditaan riittävästä kastelusta, mikäli vettä ei saada luontaisesti. Helteillä nurmikko jätetään hiukan pidemmäksi, jotta se selviäisi kuivuuden rasituksista paremmin.

Elokuussa on suositeltavaa antaa talvenkestoa parantava ja seuraavan kesän kasvua parantava syyslannoitus. 

Syys-lokakuussa ehtii vielä tehdä paikkakylvöjä tai kylvää vaikka uuden nurmikentän. Syksyn sateet edesauttavat siemenien itämistä. Ilmastoinnin ehtii tehdä syksylläkin. Nurmikko jätetään nyt leikattaessa hieman pidemmäksi kuin kesällä. Kun kasvu alkaa hiljalleen pysähtyä, ruohonleikkurin terä säädetään jälleen matalammalle. Sopiva talvehtimispituus on noin 4-5 cm. Syksyn viimeiset lehdet voi halutessaan silputa ruohonleikkurilla nurmikolle maatumaan. Kovin paksua lehtikerrosta ei kannata jättää, jottei nurmikko kärsisi hapenpuutteesta. 

Talvella on hyvä käydä tarkkailemassa nurmikkoa, ettei siinä ole painaumia, joihin lumi kerääntyy ja vesi jäätyy. Jäätyminen aiheuttaa jääpoltetta, mikä johtuu nurmikon juuriston hapenpuutteesta ja kasvusto menehtyy siltä kohdin.

Kun nurmikko on kuivunut talvikosteudesta keväällä, kuolleen massan, kuten heinäjätteen ja lehtien, haravointi virkistää talvehtinutta nurmikkoa. Hapen ja valon saanti lisääntyy, mikä kiihdyttää kasvun alkua. Tarvittaessa ilmastus tehdään ennen kevätlannoitusta. Nurmikolle tehdään paikkauskylvöjä, mikäli edellisen kesän helteet tai talvi on jättänyt nurmelle ikäviä laikkuja. Nurmi kalkitaan tarvittaessa.

Kun perennat ovat istutettu oikeille kasvupaikoille lajien kasvuvaatimusten mukaan, niitä tarvitsee kastella ja muutenkin hoitaa hyvin vähän. Poikkeuksena ovat toki paljon hoitoa vaativat, pitkälle jalostetut perennat. Jos kasvit eivät kuivina kausina saa tarpeeksi vettä luonnollisesti, niitä täytyy kastella. Etenkin vastaistutetut puuntaimet ja monet perennat kärsivät liian kuivasta kasvualustasta. Yleensä ottaen kukkapenkki ja muut puutarhan istutukset kannattaa kerralla kastella kunnolla mutta harvemmin. Jos kastelee usein mutta vähän, vain pintamaa kastuu ja kasvien juuret hakeutuvat maanpintaa kohti. Tällöin juuret ovat entistä herkempiä kuivumaan. Pilvisellä ilmalla, illalla ilman viiletessä tai varhain aamulla ennen auringon lämmittävää vaikutusta on hyvä aika kastella. Kasvit hyötyvät silloin vedestä huomattavasti enemmän kun se ei haihdu välittömästi ilmaan. Myös lehtien polttovioituksilta vältytään kun ei kastella aurinkoisella ilmalla.

Sekä kukkapenkin syvyys että kasvualustan laatu riippuvat pitkälti siitä, mitä kasveja penkkiin aiotaan istuttaa. Matalimmille perennoille riittää noin 10 cm multakerros ja kookkaampien perennojen juurille varataan 40 cm tilaa. Ryhmäruusut viihtyvät vähintään 30-40 cm syvässä mullassa. 

Tavallinen puutarhamulta sopii useimmille kasveille, oli sitten kyse pensaista tai perennoista. Jos istutetaan kuivassa maassa viihtyviä tai talvimärkyydelle herkkiä kasveja, ostomultaan voi lisätä vielä hiekkaa vedenläpäisevyyden parantamiseksi. Toinen vaihtoehto on salaojittaa kuoppa ennen mullan lisäämistä karkealla hiekalla tai soralla. Penkin muotoileminen kohopenkiksi, eli lieväksi kummuksi, parantaa kaikkien kasvien talvenkestävyyttä. Näin vesi ei jää juuristolle ja kasvupaikka lämpenee keväällä nopeammin.

Savimaa kaipaa seurakseen kivennäismaata, eli yleensä hiekkaa, joka parantaa maan vedenläpäisevyyttä ja lämpötaloutta. Mukaan tarvitaan myös hyvin maatunutta ja tummaa orgaanista ainesta multavuuden lisäämiseksi. Hiekkaa ja multaa kannattaa lisätä yhtä paljon. Mullaksi kelpaa esimerkiksi kompostimulta, maanparannusturve tai säkkitavarana saatava valmis puutarhamulta. Savimaata kuoritaan pois ja hiekka ja multa sekoitetaan keskenään. Kerroksesta tehdään niin syvä kuin mahdollista. Hiekan voi myös sijoittaa salaojitukseksi noin 20 cm:n syvyyteen 5 cm:n kerrokseksi. Päälle lisätään multa, johon voi vielä tarvittaessa sekoittaa hiekkaa, riippuen siitä millaisia kasveja on ajatellut istuttaa.

Harjuun eli kohopenkkiin istuttaminen vähentää talvimärkyyttä kun vesi ei jää seisomaan juuristolle vaan painuu alemmas. Harjun ei tarvitse valtavan korkea, riittää kun kasvi tulee selkeästi maanpinnan yläpuolelle. Harjuistutus mahdollistaa myös istutuspaikan nopeamman lämpenemisen keväällä. 

Syyslannoitus vahvistaa sekä ruoho- että puuvartisia kasveja talvea varten. Se tulee antaa riittävän ajoissa, etelässä elo-syyskuussa, pohjoisessa heinä-elokuussa.

Lisäsuojaa talveksi voi viritellä vaikkapa kuivista syksyn lehdistä tai havunoksista. Talvisuojan pitää olla hengittävä eikä se saa olla liian paksu. Kasvit on paras suojata vasta kun maa on jäätynyt. Suojat poistetaan kun maa on keväällä sulanut. Usein perennat talvehtivat paremmin pohjoisempana reilun lumipeitteen ansiosta. 

Perennojen varsia ei tarvitse välttämättä leikata syksyllä. Varret toimivat luontaisena talvisuojana aroille perennoille, sillä lumi kerääntyy etenkin taitettujen varsien päälle vaipaksi. Kovin rehevän tuleentuneen kasvuston leikkaaminen kuitenkin helpottaa perennojen talvehtimista. Paksu lehtimassa vaikeuttaa kasvien juurten hapenottoa sekä uusien versojen kasvua keväällä.

Perennoista hyviä perhoskasveja ovat mm.punahatut, loistosädekukka, salviat ja tädykkeet, nauhukset, ajuruohot sekä mintut. Myös punatähkä, tähtiputket, piikkiputket, myskimalva ja maksaruohot houkuttelevat perhosia.

Koristepensaista esimerkiksi syreenit, kuusamat, jasmikkeet ja pensasangervot ovat perhosten mieleen.

Sitkeä vuohenputki (Aegopodium podagraria) on monessa puutarhassa iänikuinen vitsaus, sillä se leviää erittäin tehokkaasti maavarsien ja siementen avulla. Vuohenputken esiintyminen kertoo hyvälaatuisesta ja multavasta maasta. Esimerkiksi omenapuiden alle sen voi jättää rehottamaan puun siitä kärsimättä. Vuohenputket kannattaa kuitenkin yleensä hävittää puutarhassa, sillä levitessään se voi tukahduttaa koriste- ja hyötykasvit alleen. 

Vuohenputken hävitys tulisi aloittaa hyvissä ajoin ennen kuin kasvustot ehtivät kasvaa korkeiksi pensaiksi. Säännöllinen kitkentä voi olla tehokasta mutta vuohenputki leviää pienimmästäkin maavarren palasesta. Varret tulee kitkeä ennen kukintaa ja siementämistä kesäkuussa. Säännöllinen niittäminen heikentää kasvustoa pikku hiljaa.

Vuohenputki ei viihdy varjoisassa paikassa, joten pahasti putkittuneeseen puutarhaan voi istuttaa varjostavia puita ja pensaita. Jos vuohenputken valtaamalle paikalle on tarkoitus istuttaa perennoja tai muita kasveja, vuohenputket täytyy hävittää hyvin huolellisesti. Joskus on pakko vaihtaa koko kasvualusta ja lisätä tilalle rikkaruohojen siemenistä vapaata multaa. Jos vuohenputken saastuttama alue on yhtenäinen, siihen voi levittää mustaa muovia, jolloin juurakot yleensä kuolevat kesän aikana. Siemeniä jää maahan väistämättä aina jonkin verran. Kemiallisesti vuohenputkia voi yrittää torjua glyfosaattia sisältävillä torjunta-aineilla.

Voikukka kuten muut monivuotiset juuririkkakasvit ovat sitkeitä puutarhojemme valtaajia. Ne leviävät erittäin helposti pienestäkin juuren kappaleesta ja siementämällä. Toiset pitävät kullankeltaisesta voikukasta, toisille se on jokavuotinen painajainen. Voikukka kasvaa hyvinkin vaatimattomassa maassa, joten sitä voi torjua pitämällä maa mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta muut kasvit peittävät sen alleen. Nurmikolla kasvavien voikukkien leviämistä voi estää leikkaamalla nurmikko ennen kukan siementämistä.

Juolavehnä leviää rönsyjuuriensa avulla ja on täten hankala hävitettävä. Kitkettäessä maahan jää aina juuren paloja, joista juolavehnä helposti lisääntyy. Maan voi kääntää kun juolavehnän versoissa on noin 3 lehteä. Juuret jätetään aurinkoon kuivumaan, jolloin ne on helppo kerätä pois. Kemiallisia torjunta-aineita kannattaa kokeilla, ellei muusta ole apua.

Karhunköynnös on kaunis mutta yksi hankalimmista rikkakasveistamme. Sitä ei saa kitkemällä hävitettyä kokonaan. Kasvuston voi käsitellä glyfosaattivalmisteella ja kitkeä käsin noin viikon kuluttua ruikutuksesta.

Nokkonen kasvaa ravinteikkaassa, hyvässä maassa. Sen ilmaantuminen kertookin puutarhan hyvästä kasvukunnosta. Muhevassa maassa nokkonenkin kasvaa ja leviää, jolloin torjuntaan voi olla aihetta. Säännöllinen niitto ja kitkeminen heikentää kasvustoa. Kasvuston voi ruiskuttaa glyfosaattivalmisteella. Jos torjuttava pinta-ala on yhtenäinen, maan voi kääntää kokonaan ja poimia sitten nokkoset juurineen pois.

Monivuotisten juuririkkakasvien juuria ei kannata sellaisenaan heittää kompostoriin. Ne leviävät helposti puutarhaan kompostimullan mukana juuren kappaleista. Ennen kompostoimista rikkakasvit juurineen on hyvä jättää aurinkoon kuivumaan, jolloin leviämisen riski pienenee. 

Etanat ja kotilot ovat nilviäisiä, jotka voivat sadekesinä lisääntyä voimakkaasti puutarhoissamme. Etanoilla ei ole kuorta, kuorelliset ovat kotiloita. Puutarhojemme yleisimmät nilviäiset ovat limapintainen peltoetana ja ruskeakuorinen lehtokotilo. Ne voivat aiheuttaa suurtakin tuhoa syömällä sekä koriste- että hyötykasveja. Ne myös tahraavat kasvit limallaan ja ulosteillaan. Ennakoivia torjuntakeinoja ovat muun muassa kasvien istuttaminen harvaan, maan ahkera muokkaaminen, nurmikon ja pientareiden säännöllinen niitto sekä kasvi- ja lehtikasojen välttäminen viljelykasvien läheisyydessä. 

Jos etanoista alkaa olla selkeää haittaa, täytyy ryhtyä torjuntaan. Massaesiintymästä puhutaan, kun neliöltä löytyy 25-30 etanaa. Etanoita voi nyppiä käsin ja pudottaa ne sitten kuumaan veteen tai etikkaliuokseen. Kostean ruohikkosilpun alle voi piilottaa esimerkiksi salaattia ja kerätä etanat pois, kun ne kerääntyvät ruokailemaan. Pyydykset kannattaa tarkistaa aamuisin kun ilmankosteus on vielä korkea. Puutarhaan voi asetella laudanpätkiä, joiden alle etanat hakeutuvat päivisin suojaan. Etanoita voi houkutella myös lesepyydyksillä. Maahan ripotellaan leseitä ja päälle laitetaan lautanen alassuin. Jos lautasen alta paljastuu 1-2 etanaa, torjuntaan voi olla tarvetta. Biologisesti voi torjua käyttämällä sukkulamatoja loisina tai suosimalla etanoiden luontaisia vihollisia, kuten lintuja, sammakoita ja pikkunisäkkäitä. Kemiallisesti etanoita voi yrittää hävittää etanasyöteillä, jolloin varoaika tulee ottaa huomioon.

Kyseessä ovat todennäköisesti kirpat, jotka syövät reikiä erityisesti ristikukkaiskasvien (Brassicaceae), kuten pensasmerikaalin lehtiin. Kirpat ovat muutaman millimetrin pituisia, keltajuovaisia tai kokomustia kovakuoriaisia. Ne voivat tuhota etenkin pienet taimet kokonaan. Kasvia koskettaessa kirpat hyppäävät ylöspäin. Talvehdittuaan kirpat lähtevät liikenteeseen keväällä, kun lämpötila nousee yli 15 asteen. Kotipuutarhureiden on helpointa torjua kirppoja esim. suojaamalla kaalikasvit harsoilla, kun niitä esiintyy paljon. Puutarhamyymälöistä voi kysellä kemiallisia torjunta-aineita. Houkutuskasveja (esim. kiinankaali) kannattaa istuttaa suojeltavien kasvien läheisyyteen, jotta kirppojen huomio saadaan käännettyä pois.

Liljakukko (Lilioceris lilii) on 6-8 mm pituinen punainen kovakuoriainen. Oranssi, mustapisteinen toukka on usein mustan limaisen ulostekerroksen suojaama. Liljakukko on harmillinen liljan tuholainen. Sekä aikuiset että toukat syövät lehtiin reikiä. Pahoina liljakukkovuosina liljat voivat olla täysin lehdettömiä. Tehokkain tapa torjua niitä on aikuisten kuoriaisten poimiminen käsin. Liljakukko pudottautuu häiritessä maahan, joten liljojen juuristolle voi varata astioittain kiehuvaa vettä. Toukkien hävittämiseksi on parasta poistaa koko lehti. Valitettavasti liljakukko on linnuille ja muille pikkusaalistajille myrkyllinen, joten ne jättävät sen rauhaan.

Kemialliseen torjuntaan voi käyttää malationi- ja pyretriinivalmisteita, mutta tällöin torjunta-aineen on kohdistuttava suoraan liljakukkoon. Liljat voi kotikonstein ruiskuttaa liuoksella, jossa 1 litraan vettä on sekoitettu 3 rkl astianpesuainetta ja 5 rkl rypsiöljyä. Liljakasvusto tulee ruiskuttaa kauttaaltaan ja yleensä suhteellisen usein, joten kemiallinen torjunta ei välttämättä ole kovin tehokasta. Parasta onkin aloittaa liljakasvuston tarkkailu jo keväällä, ravistella liljoja ja pudotella liljakukkoja kiehuvaan veteen sitä mukaa kun niitä ilmestyy. 

Eniten tuhoja aiheuttavat yleensä peltomyyrä ja vesimyyrä. Peltomyyrä syö lumen alle jäävää puun runkoa ja vesimyyrä puolestaan juuria. Kokonaan kaluttu runko tai syödyt juuret voivat koitua kasvin kohtaloksi. Runko on syytä suojata, esimerkiksi muovispiraalilla. Pienisilmäinen verkko (silmäkoko noin 1 cm) on myös hyvä suojauskeino. Peltomyyrien varalle verkon tulee ylettyä maan pinnasta lumirajan yläpuolelle. Vesimyyrien torjumiseksi verkko upotetaan istutuskuoppaan. Lumi kannattaa tallata tiiviiksi puiden ympäriltä. Nurmikko on hyvä pitää lyhyehkönä ja heinikot niittää.

Myyränsyöttejä voi halutessaan käyttää myyrien torjumiseksi. Ympäristöystävällisempiäkin torjuntakeinoja löytyy. Myyrät kavahtavat voimakkaita hajuja. Koloihin voi ripotella esimerkiksi kanankakkarakeita, valkosipulinkynsiä tai kalanjätteitä. Erilaiset tisleet voivat myös auttaa. Myyrien herkkusipulien kuten tulppaanien kanssa samaan penkkiin voi istuttaa vahvasti tuoksuvia laukkoja ja keisarinpikarililjoja. Sähköiset karkottimet ovat pitkässä juoksussa tehokkaita. Niiden karkottava vaikutus alkaa muutaman viikon kuluttua, joten ne kannattaa asentaa ajoissa.

Syysleimujen (Phlox paniculata) lajikkeet ovat pitkälle jalostettuja ryhmäperennoja, jotka tarvitsevat säännöllistä hoitoa terveen ja rehevän kasvun sekä runsaan kukinnan takaamiseksi. Puolivarjoisalla kasvupaikalla syysleimut kasvavat usein paremmin kuin suorassa auringonpaahteessa ja kukinta jatkuu pidempään.

Syysleimuja voi etenkin lämpiminä ja kuivina kesinä vaivata leimunhärmä. Se näkyy lehdissä ja versoissa valkeana tai vaaleanharmaana, jauhomaisena sienirihmastona. Saastuneet lehdet kellastuvat ja kuihtuvat. Kukista tulee likaisen harmaita ja koko kasvusto näyttää ränsistyneelle. 

Sienitautien itiöitä on aina ilmassa, mutta terveet, vahvakasvuiset ja vastustuskykyiset leimut eivät yleensä infektoidu. Syysleimut viihtyvät luonnostaan tuoreessa maassa, joten usein härmätartunnan syy on liian kuivassa kasvualustassa. Etenkin kovin paahteiset kasvupaikat altistavat leimut härmälle. Myös ravinteiden puute ja toisaalta liian voimakas typpilannoitus sekä liian tiheä, pitkään kosteana pysyvä kasvusto antaa härmälle otolliset elinolosuhteet. Härmä leviää kosteassa kasvustossa parhaiten, joten tarvittaessa syysleimut kastellaan niin aikaisin päivällä tai aamulla, että kasvusto ehtii kuivua yöksi. Kuivina kesinä kasvualustan perusteellinen kastelu pari kertaa viikossa ehkäisee härmää tehokkaasti.

Härmää voi torjua kasvinsuojeluaineilla välittömästi oireiden ilmestyttyä. Ruiskutuksia voi joutua tekemään useaan otteeseen. Härmäiset kasvinosat voi myös polttaa tai haudata maahan vähintään 20 cm syvyyteen.

Parhaat keinot ennaltaehkäistä leimunhärmää ovat siis puolivarjoisa kasvupaikka, tuore tai kosteahko maa, tasapainoinen lannoitus sekä kasvuston pitäminen ilmavana.

Yleensä jänisten reviirit ovat hyvin laajoja, jolloin yksittäisen puutarhan tuhot jäävät vähäisiksi. Jänis voi kuitenkin mieltyä tiettyihin kasveihin ja viipyä samassa paikassa pitkäänkin. Jäniksen tuhot puuvartisilla kasveilla erottaa vinosta katkaisupinnasta, jälki on kuin veitsellä leikattu. 

Jänikset osaavat valita ruokansa sen ravinteikkuuden ja myrkyllisyyden mukaan. Jänisten monipuolinen ruokavalio koostuu hyvin erilaisista kasveista. Jäniksille maistuvat mm. pensasangervot, vihmat, hortensiat, ruusut, omenapuut, mustikat, mongolianvaahtera, onnenpensaat ja kultasade. Myös koivujen, haapojen ja pajujen kuori kelpaa jäniksille.

Jänikset jättävät yleensä rauhaan voimakastuoksuiset puut ja pensaat, kuten herukat, tuomet, kuusamat, syreenit, lumipalloheiden ja aroniat. Talvina, jolloin ruokaa on vähän tarjolla myös nämä kasvit saattavat kelvata jänisten ravinnoksi.

Härmä on sienitauti, joka leviää tuulen mukana etenkin lämpiminä ja kuivina kesinä. Siperianhernepensas (Caragana arborescens) voi saada härmätartunnan erityisesti tuulensuojaisella kasvupaikalla hyvin kuivassa maassa kasvaessaan. Härmä muuttaa lehdet ja nuoret versot likaisen harmaiksi. Lehdet eivät kuole, mutta sieni vaikeuttaa lehtien yhteyttämistä ja kasvua. Lämpimien päivien ja viileiden öiden lämpötilaero aiheuttaa kosteuden tiivistymistä lehdille, jolloin härmäsienen itiöt itävät. 

Hyväkuntoinen pensas on vastustuskykyisempi sienitaudeille kuin huonokuntoinen. Jos kuitenkin härmää ilmestyy myös hyväkuntoisiin pensaisiin, siitä ei kannata erityisemmin huolestua. Vahvassa kasvussa oleva pensas sietää härmää ja muita kasvitauteja. Seuraavana vuonna ilmestyvät taas uudet terveet lehdet. Härmästä on lähinnä esteettistä haittaa, vaikkakin pensaan kasvu voi jonkin verran hidastua.

Härmää voi torjua halutessaan kasvinsuojeluaineilla heti oireiden ilmestyttyä. Nuoria taimia kannattaa kastella liikakuivuuden välttämiseksi, jos kesä on vähäsateinen. Kohtuullisen tuulinen kasvupaikka, jossa ilma vaihtuu, ehkäisee useita sienitauteja.

Sellaisia kasveja, joita peurat eivät pomminvarmasti söisi, ei valitettavasti ole olemassa. On kuitenkin joukko sekä ruoho- että puuvartisia kasveja, joita peurat karttavat niiden tuoksun tai muun ominaisuutensa vuoksi. Kelpaamiseen ja karttamiseen vaikuttavat kuitenkin monet asiat, joten joskus allaolevat kasvitkin voivat kelvata peuroille.

Perennoista ja syyssipuleista yleensä syömättä jäävät mm.:

• ajuruohot (Thymus)
• nukkapähkämö (Stachys byzantina)
• unikot (Papaver)
• pionit (Paeonia)
• kissan- ja mirrinmintut (Nepeta)
• narsissit (Narcissus)
• lemmikit (Myosotis)
• mintut (Mentha)
• kevätkellot (Leucojum)
• hopeatäpläpeippi (Lamium maculatum)
• kurjenmiekat (Iris)
• jouluruusut (Helleborus)
• kurjenpolvet (Geranium)
• sormustikukat (Digitalis)
• särkyneetsydämet (Lamprocapnos, Dicentra)
• ritarinkannukset (Delphinium)
• kellot (Campanula)
• marunat (Artemisia)
• akileijat (Aquilegia)
• laukat (Allium)
• poimulehdet (Alchemilla)
• kärsämöt (Achillea)

Puuvartisista kasveista peurat useimmiten jättävät rauhaan mm.:

• heidet (Viburnum)
• syreenit (Syringa)
• pensasangervot (Spiraea)
• herukat eli viinimarjat (Ribes)
• alppiruusut (Rhododendron) HUOM. Atsaleat saattavat kelvata peuroille.
• pensashanhikit (Dasiphora fruticosa)
• kuuset (Picea)
• mahonia (Mahonia aquifolium)
• magnoliat (Magnolia)
• katajat (Juniperus)
• onnenpensaat (Forsythia)
• sorvarinpensaat (Euonymus)
• hopeapensaat (Elaeagnus)
• orapihlajat (Crataegus)
• tuhkapensaat (Cotoneaster)
• pähkinäpensaat (Corylus)
• kanukat (Cornus)
• syyssyrikkä (Buddleja davidii)
• koivut (Betula)
• happomarjat (Berberis)

Tuhka vaikuttaa maahan samalla tavalla kuin kalkki, eli nostaa maan pH-arvoa. Tuhkaa voi huoletta lisätä vuosittain marja- ja hedelmäkasveille, puille ja pensaille sekä nurmikolle. Vuosittain levitettynä sopiva määrä tuhkaa on noin 5-10 kg aarille. 

Ellei puutarhamaa ole kovin hapanta, tuhkaa ei kannata antaa happamammassa maassa viihtyville kasveille, kuten hortensioille, pensasmustikoille, alppiruusuille, atsaleoille ja kanervakasveille. Kasvimaalle ja esim. perunalle voi levittää tuhkaa kohtuullisessa määrin. Tuhka sisältää vaihtelevan määrän raskasmetalleja, riippuen tuhkasta. Lehtipuiden tuhka sisältää raskasmetalleja yleensä vähemmän kuin havupuiden tuhka. Metallit kulkeutuvat kasveihin melko huonosti, kun maan pH-taso on lähellä neutraalia (pH 6-6,5).

Tuhka sisältää kaliumia ja fosforia sekä hivenravinteita, mutta ei typpeä, joten se sopii erinomaisesti syyslannoitukseen. Tuhkasta löytyy mm. magnesiumia ja rautaa, joten tuhkalla voidaan korjata myös maan hivenravinnepuutoksia. Hivenainepitoisuudet vaihtelevat tuhkasta riippuen.

Syyslannoitus on lähes yhtä tärkeä kuin kevätlannoitus. Kaikki puutarhan kasvit hyötyvät syyslannoituksesta. Syksyllä käytetään typettömiä lannoitteita, jotka sisältävät pääravinteista fosforia ja kaliumia sekä hivenravinteita. Syyslannoitus parantaa muun muassa talvenkestävyyttä ja yleensä kasvin hyvinvointia, edistää seuraavan kasvukauden kukkasilmujen muodostumista ja nopeuttaa kasvuunlähtöä seuraavana keväänä. 

Syksyllä lannoitetaan ajoissa jotta kasvit ehtivät käyttää sen hyödykseen. Periaatteessa syyslannoitusta ei voi antaa liian aikaisin. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä aikaisemmin lannoitetaan. Pohjois-Suomessa syyslannoitteet kannattaa antaa heinä-elokuussa, Etelä-Suomessa ehtii useimmiten lannoittaa vielä elo-syyskuussakin. Syyslannoituksen ajankohtaan vaikuttaa jonkin verran myös kasvilaji. Esimerkiksi ruusuille syyslannoitus suositellaan annettavaksi etelässäkin jo heinäkuun puolella. Syyslannoituksen ajoittaminen riippuu syksyn pituudesta, jota kukaan ei pysty ennustaa. Yleisesti ottaen elokuussa annetusta syyslannoituksesta on vielä hyötyä kasveille.

Happamuutta mitataan ja ilmaistaan pH-asteikolla, jossa 7 on neutraali, alle 7 hapan ja yli 7 emäksinen. Suomen maaperä on luontaisesti hapan, pH on yleisesti alle 6. Sateet happamoittavat sitä entisestään. Maaperää kalkitaan pH:n nostamiseksi. Kalkitseminen vapauttaa maan ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Kalkitsemisella on myös maan rakenteeseen edullinen vaikutus; kalkittuun maahan muodostuu yleensä kuohkeampi mururakenne. 

Useimmat puutarhakasvit menestyvät lievästi happamassa eli kalkitussa maassa, jonka pH on 6-6,5. Myös maan hyödylliset pieneliöt, kuten bakteerit ja sienet hyötyvät kohonneesta pH:sta.

Kalkki ei kulje maassa kuten ravinteet, joten kalkin suosijoita ja karttajia voi istuttaa melko lähekkäin. Kalkkia levittäessä runsaasti voi kuitenkin tietoisesti välttää alueita joihin on istutettu happamemmassa maassa viihtyviä kasveja (esim. hortensiat, pensasmustikat, alppiruusut ja atsaleat). Toisaalta, myös happaman maan kasvien kasvualustassa tulee olla jonkin verran kalkkia, joten niiden kohtuullinen kalkitseminen ei ole ollenkaan pahitteeksi.

Syksy voi joissain tapauksissa olla parempikin aika istuttaa kuin keväällä. Monet kasvit hyötyvät syksyn kosteudesta ja lempeämmästä auringosta. Astia- ja paakkutaimia voi istuttaa maan jäätymiseen saakka niin kauan kuin istutuskuopan pystyy kaivamaan. Syksy on myös erinomaista istutusaikaa esimerkiksi avojuurisille aitataimille, jotka istutetaan lepotilaisina. Istuttamista ei kuitenkaan kannata jättää tarkoituksellisesti liian myöhään, etenkään perennojen osalta. Niiden täytyy ehtiä juurtua ennen maan jäätymistä.

Talvenkestoltaan arat kasvit istutetaan keväällä. Vaikka syksy olisikin sateinen, kaikki kasvit kastellaan kunnolla istutuksen yhteydessä. Kasvit tarvitsevat riittävästi vettä juurtuakseen ja etenkin pensaiden ja puiden istutuskuopat kaivetaan niin syviksi, ettei pelkkä sade yllä kastelemaan koko juuristoaluetta.

Useat luonnonkasvit kuten saniaiset ja kellokasvit voivat viihtyä mainiostikin puutarhassa. Luonnonkasveja siirretään puutarhaan keväällä tai syksyllä, ei mielellään kukkivina. Luonnonkasvit istutetaan puutarhaan niiden luontaisten kasvuolosuhteiden mukaan eli valossa viihtyvät valoisaan ja varjon ystävät varjoisaan paikkaan. Kuivan paikan kasvit istutetaan samankaltaiseen kasvualustaan kostean ja ravinteikkaan mullan sijasta ja päinvastoin. Jäljittelemällä luonnon kasvuolosuhteita säästytään myöhemmältä siirtelyltä ja kasvit voivat mahdollisimman hyvin.

Rauhoitetut luonnonkasvit jätetään rauhaan, niitä ei saa siirtää eikä niiden siemeniä kerätä edes omaan puutarhaan istutettavaksi. Luonnonsuojelualueilta ei saa kerätä mitään kasveja.

Juurakko on kasvitieteelllisesti ruohokasvin monivuotinen maaverso. Useiden kasvilajien juurakoilla on valmiina vahva juuristo ja joskus kasvusilmutkin ovat jo kehittyneet. Maanpäällistä vihreää osaa juurakolla ei vielä ole. Juurakot ovat yleensä vähintään kaksivuotiaita. Niillä on siis aikanaan ollut lehtivarret, jotka ovat juurakon kasvettua tarpeeksi katkaistu pois. Juurakot säilytetään istutukseen asti kylmässä (lämpötila lähes nolla) haihdutuksen minimoimiseksi ja ennenaikaisen kasvun ehkäisemiseksi.

Juurakoiden kasvuunlähtöpontevuus samoin kuin mahdollisten silmujen määrä riippuu mm. kasvilajista sekä juurakon iästä ja koosta. Tavallisesti kasvi kasvattaa ensin juuriston ennen kuin varsinainen maanpäällinen kasvu voi kunnolla käynnistyä. Koska juurakolta puuttuu vielä maanpäällinen osa, sen ei tarvitse tuhlata voimia varsien ja lehtien ylläpitoon, samalla kuin se juurtuu paikalleen. Se voi rauhassa keskittyä juurtumiseen ja vasta sen jälkeen kasvattaa maanpäällisen osan. Juurakossa on itsessään kaikki tarpeellinen kasvuun tarvittava energia. Istutuksen jälkeen lämpö ja kosteus saavat juurakon aloittamaan kasvunsa.

Perennojen astiataimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan, alkaen maan sulamisesta maan jäätymiseen saakka. Hallaa esiintyy Suomessa yleensä kesäkuulle saakka, ja usein istutamme perennoja jo toukokuussa. Halla tarkoittaa lämpötilan alenemista pakkasen puolelle maanpinnan läheisyydessä kasvukauden aikana. Istutetut perennat on järkevää suojata hallalta esimerkiksi harsolla tai puiden lehdillä. Juuristo on suojassa maan sisällä, mutta nuoret versot ovat herkempiä paleltumaan. Sama koskee ruusujen taimia. Kasvien hallankesto vaihtelee lajin mukaan.

Lämpötilan laskeminen juuri ja juuri nollaan vahingoittaa harvemmin monivuotisia kasveja. Jos pakkasta luvataan muutamia asteita, silloin kannattaa varautua ainakin arimpien perennojen ja ruusujen suojaamiseen.

Maasta huokuu lämpöä, joten sipulikasvit kuten liljat ja perennojen juurakot, ovat turvassa maan alla. Niidenkin versot on kuitenkin hyvä peitellä, jos kovia halloja vielä esiintyy.

Ensimmäisestä talvesta selviydyttyään perennat ja ruusut ovat jo karaistuneet, jolloin ne eivät pienistä pakkasista säikähdä. Etenkin ruohovartiset perennat kasvattavat uudet versot paleltuneiden tilalle.

Ruukussa kasvatetut monivuotiset kasvit on varminta talvettaa kellarissa tai muussa pakkasettomassa paikassa. Jos tämä ei ole mahdollista, ainakin talvenkestävimmät kasvit voivat selviytyä ruukussa talven yli ulkonakin. Ruukun on hyvä olla mahdollisimman suuri. Ruukku kannattaa suojata pakkasta vastaan tai kasvit on hyvä istuttaa termo- eli lämpöruukkuihin.Termoruukun paksut seinämät ehkäisevät juuriston jäätymistä kokonaan. Tarvittaessa myös termoruukut voidaan kääriä esimerkiksi pakkaspeitteeseen. Versonsa talven yli säilyttävät kasvit, kuten köynnökset, pensaat tai esimerkiksi marjapensaat, voidaan suojata peitteillä kokonaan. Maanpäällisen osansa lakastuttavilla kasveilla, kuten perennoilla riittää, kun juuristoalue on suojattu pakkaselta. Talvetusruukut voi nostaa styroksin päälle, jolloin lattian kylmä ei hohka samalla tavalla juuristoon.