Syötävät kukat mix 3 kpl
Tieteellinen nimi:
Tuotenro: 64511
Pakkauskoko:
3 tainta
Toimitus
Väriä kesän kakkuihin ja herkkupöytiin.
Syötävien kukkien käyttö on nykyisin yleistä ruokien ja leivonnaisten koristelussa, ja niitä on helppo kasvattaa. Itse kasvatetut kukat ovat varmasti puhtaita eivätkä sisällä torjunta-aineita. Syötävän kauniit kukat sopivat niin makeiden kuin suolaistenkin herkkujen viimeistelyyn. Kukkia voi käyttää koristeena esimerkiksi kakkujen ja leivonnaisten päällä tai salaatin ja smoothien viimeisenä silauksena.
Sitruunasamettikukan keltaiset kukat tuoksuvat raikkaalle sitruunalle. Sekä kukat että lehdet antavat raikkaan maun paistettuihin vihanneksiin, kaloihin, salaatteihin ja jälkiruokiin. Kasvukauden jälkeen kuivatetut lehdet voidaan käyttää teesekoituksiin.
Vihanneskrysanteemi, jota kutsutaan myös nimillä kruunukakkara ja kruunusuvikakkara, on syötävä kasvi: kasvin lehtiä voi käyttää muun muassa nopeasti kypsennettynä tai salaatin joukossa. Kun kasvi alkaa kukkia, niin lehdet tulevat kitkerän makuisiksi, mutta kukkia voi lisätä esimerkiksi salaattiin.
Kehäkukka on helposti kasvatettava kesäkukka, jonka kukkien terälehdet ovat syötäviä. Niitä voi käyttää ruuanlaitossa, esimerkiksi salaateissa tai leivonnaisten ja kakkujen koristeena.

Ominaisuudet
- Pölyttäjä- ystävällinen
Voit maksaa tilauksesi mm. mobiilimaksuna, yleisimpien pankkien verkkotunnuksilla, luottokortilla tai laskulla.
Ennen laskutusoikeuden myöntämistä tarkastamme henkilöluottotiedot. Pidätämme oikeuden postiennakkotoimitukseen tai ennakkolaskuun.

Syötävät kukat mix 3 kpl
Alennushinta0,00 €