
Pensasruusu Hansaland
Tieteellinen nimi: Rosa Rugosa-Ryhmä
Toimitus
Voimakaskasvuinen 'Hansaland' sopii rehevän ja pensasmaisen kasvutapansa ansiosta esimerkiksi ruusu- ja pensasryhmiin. Voimakkaanpunaisia, puolikerrannaisia kukkia avautuu heinäkuun alusta syksyyn asti. Kukkii sekä edellisen että saman vuoden versoilla. Sateenkestävät kukat. Versot ovat piikikkäät, lehdet kiiltävät ja tummanvihreät. Sietää voimakastakin leikkausta. Omajuurinen.
Ominaisuudet
- Cottage garden -puutarhaan
- Moni- vuotinen
(Rosa Rugosa-Ryhmä)
KORKEUS: 100-120 cm
KUKINTA-AIKA: heinä-syyskuu
KASVUPAIKKA: aurinkoinen
TALVENKESTÄVYYS: I-III (IV)
KUKAN VÄRI: tummanpunainen
KASVUALUSTA: kuivahko tai tuore, runsasravinteinen
ISTUTUSVÄLI: n. 1-1,5 metriä
Runsaspiikkinen, kasvattaa juurivesoja. Kukkii sekä edellisen että saman vuoden versoilla, joten sietää voimakasta leikkaamista. Ruusut kasvavat parhaiten kalkitussa kasvualustassa, sopiva maan pH on 6,5. Orgaaniset eli eloperäiset lannoitteet sopivat ruusuille erittäin hyvin peruslannoitukseksi. Vartetut ruusut istutetaan siten, että jalostuskohta jää 15-30 cm syvyyteen. Avojuuriset taimet leikataan kevätistutuksen yhteydessä. Varhain keväällä voi poistaa vanhimpia ja heikosti kukkivia versoja. Versot leikataan pois kokonaan maan rajasta. Nuoret ja hyväkuntoiset versot saavat näin tilaa ja valoa, jolloin ne kasvavat ja kukkivat paremmin.
Voit maksaa tilauksesi mm. mobiilimaksuna, yleisimpien pankkien verkkotunnuksilla, luottokortilla tai laskulla.
Ennen laskutusoikeuden myöntämistä tarkastamme henkilöluottotiedot. Pidätämme oikeuden postiennakkotoimitukseen tai ennakkolaskuun.



