Nurmikko on parhaimmillaan monilajinen ja tarjoaa pölyttäjillekin hieman ravintoa, esimerkiksi valkoapilan muodossa. Pahimmillaan se on luonnon kannalta erämaa.
Puutarhasuunnittelun kannalta nurmikon kaltaisia tasaisia alueita tarvitaan, jotta istutusalueet erottuvat edukseen. Ilman nurmikkoa olisi istutuksia vaikeampi hahmottaa – kasviryöpyn vastapainoksi tarvitaan eleetöntä pintaa. Tämä on karkeasti yleistetty väite, sillä onhan puutarha- ja istutustyylejä lukemattomia eivätkä kukkapenkit ja nurmikko ole suinkaan puutarhan ainoat elementit. Mutta näin asia silti yksinkertaistettuna on: vastakohdat korostavat toisiaan.
Siitä lienevät kaikki nurmikon omistajat yhtä mieltä, että se on puutarhan työllistävin osa-alue. Istutusalueet hoitavat itse itsensä esimerkiksi lomareissun ajan, mutta nurmikko vaatii säännöllistä leikkuuta.
Siispä nurmikkoa vähentämään ja kukkapenkkiä rakentamaan. Mutta miten?
Kun nurmikko on poistettu, on uusi istutusalue nurmen pintaa alempana. Uutta multaa tarvitaan ja paljon.
Kaivamalla
Perinteinen keino, jota itsekin olen useimmiten käyttänyt, on kaivaa nurmikko pois. Se on työlästä ja raskasta puuhaa etenkin sateella ja savimaalla, jolloin painava maa tarttuu lapioon kuin sinitarra. Tässä metodissa tarvitaan paljon uutta multaa täyttämään painanteeksi jäänyt uusi istutusalue, ellei sitten tyydytä siihen, että alue jää nurmikkoa matalammalle. Silloin ongelmaksi voi koitua talvinen märkyys, joka tuhoaa monia kasveja.
Mullantarvetta helpottamaan voidaan sen lisänä käyttää katetta kuten oksasilppua, kutterinpurua, perennanvarsia, oksanpätkiä ja syksyn lehtiä, mutta on muistettava, että ne painuvat maatuessaan ja lisää multaa tai katemateriaalia tarvitaan taas seuraavana vuonna.
Mikäli istutusaluetta ei ole tarvetta täyttää heti taimilla – eli jos kerrankin toiminta on ollut suunnitelmallista eikä sellaista, että kasveja tuli hommattua ja tarvitaan äkkiä uusi istutusalue – voidaan käännetty nurmikko jättää niille sijoilleen maatumaan. Päälle kasataan kasvimateriaalia maatumaan korkeaksi keoksi ja koko komeus peitetään pressulla tai valoa läpi päästämättömällä kankaalla talveksi. Alue istutetaan seuraavana keväänä. Jos päällimmäisenä on paksu kasa syksyn lehtiä tai sahanpurua, ei aluetta tarvitse edes peittää. Peittämisen tarkoituksena on tukahduttaa pinnassa olevien nurmenpalojen ja mahdollisten kasvinsiementen elinhalut.
Kahden istutusalueen yhdistäminen tapahtui peittämällä maa lähes vuodeksi. Kuvan tilanteesta opin kaksi asiaa. 1. Peitin alueen toukokuun lopussa, ja vuodessa lähes kaikki oli tukahtunut – paitsi mukulaleinikki. Sehän menee lepotilaan juurimukuloihinsa toukokuun lopussa ja lähti mukuloiden voimin taas kasvuun, kun poistin muovin lähes vuotta myöhemmin. Mukulaleinikki ei ole varsinaisesti rikkaruoho; onhan rikkaruoho on aina katsojan silmässä. Mutta en välttämättä halua sitä kukkapenkkeihin. 2. Olisin voinut kasata muovin alle paaaaaljon enemmän kasvijätettä ja kanttauspaloja yms. maatuvaa tavaraa. Se olisi saanut muodostaa kunnon keon. Lisäksi muovin käytön kanssa täytyy olla aina varovainen, ettei sitä jää puutarhaan eikä kulkeudu luontoon.
Ilman kaivamista eli no-dig
Tämä menetelmä säästää selkää. Nurmikko jätetään alle, sen päälle vain kasataan paksulti kasvimateriaalia, kuten kesäkukkien ja perennojen varsia, oksasilppua ja puolivalmista kompostia, joka maatuu muutamassa kuukaudessa. Pohjalle voi laittaa pahvia tai paksun kerroksen sanomalehtiä jos haluaa, mutta mikäli maatuva maa-aines on paksuna kerroksena, se tukahduttaa nurmikon itsekseenkin.
Päällimmäiseksi kannattaa laittaa valmiiksi palanutta kompostia, jotta pintaan ei jää itäviä siemeniä. Maatuva aines jätetään tekeytymään kunnon kummuksi ja alueen reunat kantataan kauniiksi. Päälle voi vielä haravoida syksyn lehtiä.
Sitten alue jätetään lepäämään esimerkiksi talven yli. Kumpu laskeutuu maatuessaan jonkin verran. Puolen vuoden kuluttua voidaan alue istuttaa, ja silloin tarvitaan luultavasti hieman lisämultaa.
Kutterinpuru on sahajauhoa karkeampaa ja kelpo katetta istutuksille, sehän maatuu vähitellen ja tuottaa uutta multaa. Kuvassa kukkii tunturikohokki 'Mount Snowdon' kivien avulla kohopenkiksi rakennetussa kivikkopenkissä.
Kohopenkki
Korotettu istutusalue on paras ratkaisu raskaalla savimaalla tai kostealla paikalla, jossa on vaara, että istutukset kärsivät talvella jäätyvässä maassa. Kohopenkki sulaa roudasta varhain ja takaa kasveille hyvät olosuhteet.
Kohopenkki rakennetaan reunojen tukemaksi; materiaaliksi sopivat esimerkiksi hirret, lankut, luonnonkivet tai muurikivet. Ruohonleikkuu kohopenkin ympäriltä kannattaa miettiä jo rakennusvaiheessa, sillä esimerkiksi luonnonkivien väleihin jää aina pidempiä heinätuppaita ja nurmiheinä myös luikertelee kivien lomasta kukkapenkkiin salamaakin nopeammin. Hyvin suunnitellun kohopenkin ympärillä on kapea kiveys, jonka päällä ruohonleikkurin pyörä kulkee. Tällöin ei jää trimmerillä huoliteltavia reunoja.
Kohopenkkiin tarvitaan myös melkoinen määrä uutta multaa. Jos aikaa on, voit täyttää kohopenkin ensin kasvimateriaalilla ja nurmen kanttauspaloilla ja antaa niiden maatua ja tekeytyä puolisen vuotta. Muista, että jos nurmenpalasia, rikkaruohoja tai siemeniä jää pintaan, ne kyllä jatkavat elämäänsä. Ne täytyy haudata paksun lehtikerroksen, kutterinpurun, palaneen kompostikerroksen tai uuden puhtaan mullan alle.
Koska kukkapenkkeihin tarvitaan jatkuvasti uutta multaa, on viisasta pilkkoa perennanvarret niille sijoilleen ja lisäksi haravoida syksyn lehdet istutusalueiden katteeksi.
Sitten istuttamaan!
Kaikissa tapauksissa on hyvä käytäntö lisätä uusien taimien istutuskuoppiin uutta, rikkaruohoista puhdasta multaa. Ensimmäisenä vuonna voi kasvivalikoimaa täydentää kesäkukilla, jotta alue ei näytä vaisulta – tai perennojen ja pensaiden välit kylvää vaikkapa kesäkukkien niityksi.
Istutuksen yhteydessä kannattaa multaan lisätä myös jotakin lannoitetta, esimerkiksi kanankakkaa tai luujauhoa. Biohiili kannattaa ripotella kompostiin, jolloin se latautuu siellä ja siirtyy kukkapenkkeihin kompostimullan mukana.
