Voiko havukasveja leikata ja milloin se olisi paras tehdä?
Havukasveja tarvitsee yleensä leikata aika harvoin. Poikkeuksena ovat kapeana pidettävät havuaidat. Pienet tasaukset ja trimmaukset voivat kuitenkin olla tarpeen säännöllisen muodon säilyttämiseksi. Myös yksirunkoisten havukasvien (esim. kuuset, pihdat ja timanttituija) kilpalatvat poistetaan. Havukasvien leikkaukset on hyvä tehdä ajoissa, kun oksat eivät ole vielä kasvaneet suuriksi. Näin leikkauspinnatkin ovat pienempiä ja haavojen paraneminen nopeampaa.
Havukasveja leikataan suojasäällä maalis-huhtikuussa ennen kasvun alkua tai vaihtoehtoisesti syksyllä kasvun päätyttyä. Kesällä voi huoletta tehdä pieniä leikkauksia. Paleltuneet, vioittuneet ja sairaat oksat voi poistaa mihin vuodenaikaan tahansa. Havukasveja ei voi nuorentaa kuten lehtipensaita, joten leikkauskohdan alapuolelle tulisi jäädä nuorta kasvua.
Eri havukasvilajit sietävät leikkaamista eri tavoin, esim. tuijat, lehtikuuset, katajat ja marjakuuset toipuvat leikkauksista paremmin kuin mänty ja kuusi. Vuorimäntyä (Pinus mugo) sen sijaan voi ja kannattaa leikata säännöllisesti, jotta kasvusto pysyy matalana ja tiheänä. Mänty, kuusi ja jalokuusi ovat runsaasti pihkaa vuotavia havupuita. Oksaa poistettaessa niille jätetään noin 5 cm:n oksatappi, jotta pihka ei sotke runkoa.