(Stenotaphrum secundatum)
Niagarabambu eli juovaruoho on helppohoitoinen, auringossa tai puolivarjossa viihtyvä heinäkasvi. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi amppeliin istutettavaksi rönsyilevän kasvutapansa ansiosta. Lämpimällä paikalla putouksenomaisesti kasvavista versoista voi tulla jopa puolimetrisiä. Niagarabambu on suosittu nurmikkokasvi trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joten sen peittävää kasvutapaa voi hyödyntää monin tavoin puutarhassa. Sopiva kasvualusta on jonkin verran vettäpidättävä, hiekkapitoinen ja multava. Jopa kevyt, hiekkapitoinen savi sopii hyvin. Niagarabambua kastellaan suhteellisen runsaasti ja kasvualusta pidetään tasaisen kosteana. Kasvi sietää jonkin verran jopa märkyyttä. Sen sijaan pitkäkestoista kuivuutta se ei kestä. Niagarabambu ei tarvitse paljoa lannoitteita.
Niagarabambu menestyy sekä kalkitussa että happamahkossa kasvualustassa, pH:n ollessa 5.0-8.5. Sitkeä bambu kestää erittäin hyvin leikkaamista ja karsimista. Niagarabambun talvehtiminen Suomessa on epävarmaa, joten sille varataan viileä, pakkaseton paikka talveksi. Lämpötilan on hyvä olla talvella 0-10 astetta. Muutama pakkasaste talvetustilassa ei haittaa, mutta silloin juuristo kannattaa suojata. Bambua kastellaan tarpeen mukaan talvella. Mitä lämpimämpi talvetuspaikka, sitä enemmän vettä kasvi vaatii. Multa pidetään tasaisen nihkeänä, mutta ei liian märkänä.