Miten pääsen eroon voikukasta ja muista monivuotisista juuririkkakasveista? Voiko ne kitkennän jälkeen heittää kompostoriin?
Voikukka kuten muut monivuotiset juuririkkakasvit ovat sitkeitä puutarhojemme valtaajia. Ne leviävät erittäin helposti pienestäkin juuren kappaleesta ja siementämällä. Toiset pitävät kullankeltaisesta voikukasta, toisille se on jokavuotinen painajainen. Voikukka kasvaa hyvinkin vaatimattomassa maassa, joten sitä voi torjua pitämällä maa mahdollisimman hyvässä kunnossa, jotta muut kasvit peittävät sen alleen. Nurmikolla kasvavien voikukkien leviämistä voi estää leikkaamalla nurmikko ennen kukan siementämistä.
Juolavehnä leviää rönsyjuuriensa avulla ja on täten hankala hävitettävä. Kitkettäessä maahan jää aina juuren paloja, joista juolavehnä helposti lisääntyy. Maan voi kääntää kun juolavehnän versoissa on noin 3 lehteä. Juuret jätetään aurinkoon kuivumaan, jolloin ne on helppo kerätä pois. Kemiallisia torjunta-aineita kannattaa kokeilla, ellei muusta ole apua.
Karhunköynnös on kaunis mutta yksi hankalimmista rikkakasveistamme. Sitä ei saa kitkemällä hävitettyä kokonaan. Kasvuston voi käsitellä glyfosaattivalmisteella ja kitkeä käsin noin viikon kuluttua ruikutuksesta.
Nokkonen kasvaa ravinteikkaassa, hyvässä maassa. Sen ilmaantuminen kertookin puutarhan hyvästä kasvukunnosta. Muhevassa maassa nokkonenkin kasvaa ja leviää, jolloin torjuntaan voi olla aihetta. Säännöllinen niitto ja kitkeminen heikentää kasvustoa. Kasvuston voi ruiskuttaa glyfosaattivalmisteella. Jos torjuttava pinta-ala on yhtenäinen, maan voi kääntää kokonaan ja poimia sitten nokkoset juurineen pois.
Monivuotisten juuririkkakasvien juuria ei kannata sellaisenaan heittää kompostoriin. Ne leviävät helposti puutarhaan kompostimullan mukana juuren kappaleista. Ennen kompostoimista rikkakasvit juurineen on hyvä jättää aurinkoon kuivumaan, jolloin leviämisen riski pienenee.