Miten hävitän etanat puutarhasta?
Etanat ja kotilot ovat nilviäisiä, jotka voivat sadekesinä lisääntyä voimakkaasti puutarhoissamme. Etanoilla ei ole kuorta, kuorelliset ovat kotiloita. Puutarhojemme yleisimmät nilviäiset ovat limapintainen peltoetana ja ruskeakuorinen lehtokotilo. Ne voivat aiheuttaa suurtakin tuhoa syömällä sekä koriste- että hyötykasveja. Ne myös tahraavat kasvit limallaan ja ulosteillaan. Ennakoivia torjuntakeinoja ovat muun muassa kasvien istuttaminen harvaan, maan ahkera muokkaaminen, nurmikon ja pientareiden säännöllinen niitto sekä kasvi- ja lehtikasojen välttäminen viljelykasvien läheisyydessä.
Jos etanoista alkaa olla selkeää haittaa, täytyy ryhtyä torjuntaan. Massaesiintymästä puhutaan, kun neliöltä löytyy 25-30 etanaa. Etanoita voi nyppiä käsin ja pudottaa ne sitten kuumaan veteen tai etikkaliuokseen. Kostean ruohikkosilpun alle voi piilottaa esimerkiksi salaattia ja kerätä etanat pois, kun ne kerääntyvät ruokailemaan. Pyydykset kannattaa tarkistaa aamuisin kun ilmankosteus on vielä korkea. Puutarhaan voi asetella laudanpätkiä, joiden alle etanat hakeutuvat päivisin suojaan. Etanoita voi houkutella myös lesepyydyksillä. Maahan ripotellaan leseitä ja päälle laitetaan lautanen alassuin. Jos lautasen alta paljastuu 1-2 etanaa, torjuntaan voi olla tarvetta. Biologisesti voi torjua käyttämällä sukkulamatoja loisina tai suosimalla etanoiden luontaisia vihollisia, kuten lintuja, sammakoita ja pikkunisäkkäitä. Kemiallisesti etanoita voi yrittää hävittää etanasyöteillä, jolloin varoaika tulee ottaa huomioon.