Miten estän myyrien tuhot puutarhassani? Erityisesti hedelmäpuuni ovat kärsineet myyrien tuhotöistä.
Eniten tuhoja aiheuttavat yleensä peltomyyrä ja vesimyyrä. Peltomyyrä syö lumen alle jäävää puun runkoa ja vesimyyrä puolestaan juuria. Kokonaan kaluttu runko tai syödyt juuret voivat koitua kasvin kohtaloksi. Runko on syytä suojata, esimerkiksi muovispiraalilla. Pienisilmäinen verkko (silmäkoko noin 1 cm) on myös hyvä suojauskeino. Peltomyyrien varalle verkon tulee ylettyä maan pinnasta lumirajan yläpuolelle. Vesimyyrien torjumiseksi verkko upotetaan istutuskuoppaan. Lumi kannattaa tallata tiiviiksi puiden ympäriltä. Nurmikko on hyvä pitää lyhyehkönä ja heinikot niittää.
Myyränsyöttejä voi halutessaan käyttää myyrien torjumiseksi. Ympäristöystävällisempiäkin torjuntakeinoja löytyy. Myyrät kavahtavat voimakkaita hajuja. Koloihin voi ripotella esimerkiksi kanankakkarakeita, valkosipulinkynsiä tai kalanjätteitä. Erilaiset tisleet voivat myös auttaa. Myyrien herkkusipulien kuten tulppaanien kanssa samaan penkkiin voi istuttaa vahvasti tuoksuvia laukkoja ja keisarinpikarililjoja. Sähköiset karkottimet ovat pitkässä juoksussa tehokkaita. Niiden karkottava vaikutus alkaa muutaman viikon kuluttua, joten ne kannattaa asentaa ajoissa.