Kannattaako syksyllä lannoittaa? Milloin se tulisi tehdä? Mikä on syyslannoituksen tarkoitus?
Syyslannoitus on lähes yhtä tärkeä kuin kevätlannoitus. Kaikki puutarhan kasvit hyötyvät syyslannoituksesta. Syksyllä käytetään typettömiä lannoitteita, jotka sisältävät pääravinteista fosforia ja kaliumia sekä hivenravinteita. Syyslannoitus parantaa muun muassa talvenkestävyyttä ja yleensä kasvin hyvinvointia, edistää seuraavan kasvukauden kukkasilmujen muodostumista ja nopeuttaa kasvuunlähtöä seuraavana keväänä.
Syksyllä lannoitetaan ajoissa jotta kasvit ehtivät käyttää sen hyödykseen. Periaatteessa syyslannoitusta ei voi antaa liian aikaisin. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä aikaisemmin lannoitetaan. Pohjois-Suomessa syyslannoitteet kannattaa antaa heinä-elokuussa, Etelä-Suomessa ehtii useimmiten lannoittaa vielä elo-syyskuussakin. Syyslannoituksen ajankohtaan vaikuttaa jonkin verran myös kasvilaji. Esimerkiksi ruusuille syyslannoitus suositellaan annettavaksi etelässäkin jo heinäkuun puolella. Syyslannoituksen ajoittaminen riippuu syksyn pituudesta, jota kukaan ei pysty ennustaa. Yleisesti ottaen elokuussa annetusta syyslannoituksesta on vielä hyötyä kasveille.