Banaani

(Musa spp., Ensete ventricosum)

Banaani on kookas ruoho, jonka varsi on muodostunut toisiinsa tiukasti kietoutuneista lehtitupista. Nopeakasvuinen banaani on parhaimmillaan tilavissa, valoisissa tiloissa, viherhuoneessa ja kasvihuoneessa. Se menestyy reilun valoisassa paikassa, mutta suojataan keväällä ja kesällä suoralta auringolta. Syksyllä ja talvella banaani viihtyy eteläikkunankin läheisyydessä. Menestyy huonekasvina, mutta viihtyy mainiosti ulkona ruukussa tai maahan istutettuna esim. kesäkukka- tai perennaryhmissä. Musa basjoo -lajike on tiettävästi kylmänkestävin banaani, se on erilaisissa kokeissa selvinnyt hengissä yli 20 asteen pakkasista. Aktiivinen kasvu loppuu noin 5 asteessa ja -2 asteessa lehdet alkavat paleltua. Banaani talvehtii siis perennojen tapaan; maanpäällisen osan kuollessa juurakko talvehtii maan alla. Banaani on kuitenkin varminta talvettaa viileässä paikassa sisätiloissa, noin 10-15 asteessa. Voidaan talvettaa myös huonelämpötilassa, mutta viihtyy yleensä hiukan viileämmissä olosuhteissa.

Banaani istutetaan taimen koon mukaan suurehkoon ruukkuun, jossa on hiekkapitoista, ravinteikasta multaa. Sisäkasvatuksessa normaali kukkamulta sopii hyvin, ulkoistutuksissa voi käyttää puutarhamultaa. Banaania kastellaan kasvukaudella joka kastelukerta perusteellisesti ja mullan pinnan annetaan kuivahtaa kastelujen välillä. Keväästä syksyyn banaanille riittää lannoitus kerran viikossa ja talvella kerran kuussa. Kasvunopeus määrää lannoituksen määrän; mitä kiihkeämpi kasvu, sitä enemmän ravinteita kuluu. Banaani viihtyy melko korkeassa ilmankosteudessa, joten lehtiä on hyvä sumutella ahkerasti. Juuri sumutettu banaani ei saa altistua suoralle auringonvalolle, ettei lehtiin tule polttovioituksia. Kuolleet lehdet voi tarvittaessa poistaa, mutta banaania ei muuten leikata. Kasvi ei haaroitu latvottaessa.

Banaania on helpointa lisätä tyviversoista, joita saattaa kehittyä vuosien mittaan. Tyviversot irrotetaan emokasvista kun ne ovat noin puolimetrisiä, ja istutetaan omiin ruukkuihinsa. Koska banaani on nopeakasvuinen, nuoret yksilöt saattavat tarvita suuremman ruukun parikin kertaa vuodessa. Vanhemmiten banaani viihtyy samassa ruukussa niin kauan kuin juuret mahtuvat ruukkuun.

  • Banaani

    Tuotenro: 12196

    Pakkauskoko: 1 kpl

    Banaani

    0,00 €

    Ei tällä hetkellä myynnissä

  • Etiopianbanaani Maurelii

    Tuotenro: 12366

    Pakkauskoko: 1 kpl

    Etiopianbanaani Maurelii

    0,00 €

    Ei tällä hetkellä myynnissä

  • Kääpiöbanaani

    Tuotenro: 12410

    Pakkauskoko: 1 kpl

    Kääpiöbanaani

    0,00 €

    Ei tällä hetkellä myynnissä