(Rosa David Austin-lajikkeet)
KASVUPAIKKA: aurinkoinen, suojainen
KASVUALUSTA: tuore, vettäläpäisevä, kalkittu, runsasmultainen ja -ravinteinen, hiekkapitoinen
ISTUTUSVÄLI: 50-100 cm lajikkeen mukaan
KUKINTA-AIKA: jatkuva
TALVENKESTÄVYYS: I-(II)
ISTUTUS
Jos avojuuriruusuja ei voida istuttaa heti niiden saavuttua, niitä säilytetään pimeässä ja mahdollisimman viileässä paikassa, mieluiten + 0-4 asteessa. Ennen istutusta taimet upotetaan 2-4 tunniksi veteen. Paljasjuuriset taimet eivät saa kuivua missään vaiheessa. Juuria leikataan vain sen verran, että ne on istuttaessa helppo asetella suoraan alaspäin.
LANNOITUS
Orgaaniset eli eloperäiset lannoitteet sopivat ruusuille erittäin hyvin peruslannoitukseksi. Sopivia lannoitteita ruusuille ovat myös yleislannoitteet ja erityisesti ruusuille tarkoitetut moniravinteiset lannoitteet. Kesän kuluessa typen määrää vähennetään pikkuhiljaa, jotta kukinta olisi mahdollisimman runsas ja jottei talvehtiminen kärsisi. Typetön syyslannoitus voidaan antaa heinä-elokuussa. Syyslannoite suojaa ja vahvistaa ruusun solukkoa talvella ja varmistaa seuraavan kesän runsaan kukinnan.
ISTUTUS- JA HOITOLEIKKAUS
Austinruusut leikataan ensimmäisen kerran istutusta seuraavana vuonna. Leikkaus on hyvä tehdä keväällä. Versoista leikataan pois noin 10 cm ja kaikki kuolleet tai vahingoittuneet oksat poistetaan. Toisena vuonna versoja lyhennetään noin kolmanneksella sekä poistetaan kuolleet tai vioittuneet oksat kokonaan. Kolmantena vuonna ja siitä eteenpäin austinruusuja hoitoleikataan joka vuosi leikkaamalla versoja vajaan kolmanneksen tai enemmän riippuen kuinka paljon pensasta halutaan pienentää. Versoja ei kannata kuitenkaan lyhentää yli puoleen, ettei kukinta kärsi.





