Amatsoninlilja

(Eucharis amazonica)

 

KORKEUS: 50-70 cm

KASVUPAIKKA: puolivarjoinen

TALVENKESTÄVYYS: ei talvehdi ulkona

KUKAN VÄRI: valkoinen

KASVUALUSTA: tuore, vettäläpäisevä, hiekkapitoinen, keskiravinteinen

Amatsoninlilja kasvaa parhaiten runsaassa valossa, muttei suorassa auringossa ja viihtyy verrattain ahtaassa ruukussa. Noin 10 cm ruukkuun voi istuttaa yhden sipulin, 15-20 cm ruukkuun mahtuu kolme sipulia. Sipulin kärki jätetään vähintään mullan pinnan tasolle, mutta mielellään sipuleista jätetään n. 1/3 mullan pinnan yläpuolelle. Mullan tulee olla melko kevyttä, ilmavan kuohkeaa ja mielellään hiekka- tai kevytsorapitoista. Kasvun ja kukinnan aikana kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Vettä annetaan aina kerrallaan kunnolla, ja kasvualustan annetaan selvästi kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Kasvukaudella lannoitus kerran viikossa riittää.

Sipulista kukkivaksi kasviksi amatsoninliljalta menee yleensä muutama vuosi. Kuhunkin kukkavanaan kehittyy kolmesta kuuteen valkoista tuoksuvaa kukkaa. Mikäli asianmukaisesta hoidosta huolimatta kukkiminen ei käynnisty, syy on todennäköisesti liian kuivassa ja lämpimässä huoneilmassa tai liikakastelussa. Kasvin siirtäminen joitakin kertoja suihkun höyryyn tai saunomisen ajaksi pesuhuoneeseen saattaa kiihdyttää sen kukkimisintoa. Samoin reilu mullan kuivahtaminen auttaa kukittamisessa.

Talvella amatsoninliljalle voi antaa lepoajan, jolloin kasvia pidetään valoisassa paikassa 13-18 °C:n lämpötilassa täysin kuivillaan. Kuivillaan ollessaan lehdet lakastuvat pois. Amatsoninlilja menestyy talven yli myös tavallisessa huoneenlämmössä, tai viileämmässä niukasti kasteltuna. Liikakastelua tulee välttää. Mullan tasainen nihkeys ja kostea ilma auttavat pimeän kauden yli. Kukinnan kannalta ei ole merkitystä, kummalla tavalla amatsoninliljaa hoitaa talvisin.

Amatsoninlilja kukkii normaalisti keväällä, mutta jos kesällä vähennetään kastelua noin kuukaudeksi, se kukkii helposti uudelleen syksyllä. Kesälepo on syksyisen kukinnan kannalta välttämätön. Amatsoninlilja siirretään viileähköön huoneeseen, varjoisalle kuistille tai ulos ja kastellaan niukasti muttei lannoiteta. Ennen syyshalloja ruukku nostetaan sisälle ja aloitetaan varovainen kastelu. Kun uusia lehtiä työntyy esiin, kasteluveteen sekoitetaan hiukan lannoitetta.

Vain pintamulta uusitaan vuosittain. Kunnolla kukkiakseen amatsoninlilja tarvitsee vuosien kasvurauhan, jonka aikana juuret täyttävät ruukun. Uudelleenistutus on tarpeen vain joka kolmas tai neljäs vuosi. Amatsoninliljaa voi lisätä tytärsipuleista uudelleenistutuksen yhteydessä. Kasvi on myrkyllinen, mutta pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.