Valmiit pensasaidat
Maaperän tulee olla juurille hyvin soveltuva ja vettä läpäisevä sekä lannoitettu. Maaperä vaikuttaa pensasaidan ja kuusten kasvunopeuteen. Pensasaidan istutukseen kaivetaan istutusura, joka on 20 cm syvä ja 20 cm leveä. Uraan laitetaan multaa 10 cm, istutetaan pensasaitaelementit uraan, tuetaan pensasaita ja laitetaan kasteluputki pensaan juurelle. Pensasaita saa olla tuettuna ensimmäisen kasvukauden ajan. Huomioithan, että jos maaperä istutusalueella on esimerkiksi kovin savipitoista, tulee maaperää muokata ja uutta multaa lisätä reilummin ennen istutusuran kaivamista, jotta aitapensaille varmistetaan hyvä kasvuunlähtö. Pensasaita lannoitetaan istutuksen jälkeen kahdesti kasvukauden aikana.
Kuusille kairataan maahan 12–15 cm halkaisijalla ja 35 cm syvyydellä oleva reikä, johon kuusen aitataimi istutetaan. Tämä menetelmä pitää isommankin kuusenaitataimen pystyssä ja helpottaa tukemista. Maa on syytä pehmentää tai vaihtaa ennen istuttamista suuremmalta alalta. Kuuset vaativat ensimmäisenä kesänä reilusti kastelua juurtuakseen. Kuusiaidan leikkaus suoritetaan aina silloin, kun kuuset eivät ole kasvussa.
Kasvatusmenetelmä on varma pensasaitaelementeille ja aitakuusen taimille, ja pensasaidoilla ja kuusilla on kasvuunlähtötakuu. Kasvutakuun edellytyksenä on, että istutettavia pensasaitaelementtejä on hoidettu asianmukaisesti ja tarvittaessa maaperä on muokattu pensaille sopivaksi (esimerkiksi maata parannettu uudella mullalla riittävän laajalta alueelta). Myös rikkaruohojen kitkemisestä on tarvittaessa huolehdittava, jotta pensasaita saa mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet.
Pensasaitaelementit ja kuusentaimet toimitetaan aina erillislähetyksenä suoraan kotiovelle. Pensasaitaelementtien ja kuusten toimitusaika on toukokuusta alkaen. Jos haluat toimituksen tietylle viikolle, ilmoita haluamasi toimitusajakohta asiakaspalveluumme sähköpostitse asiakaspalvelu@viherpeukalot.fi tai puhelimitse (05) 750 1100.
-
Tuotenro: 90001
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Purppuraheisiangervo 180 cm
190,00 €
-
Tuotenro: 90000
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Purppuraheisiangervo 150 cm
180,00 €
-
Tuotenro: 90002
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Likusteri 150 cm
180,00 €
-
Tuotenro: 90003
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Likusteri 180 cm
190,00 €
-
Tuotenro: 90005
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Komeaonnenpensas 180 cm
140,00 €
-
Tuotenro: 90006
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Euroopanpyökki 150 cm
180,00 €
-
Tuotenro: 90007
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Euroopanpyökki 180 cm
190,00 €
-
Tuotenro: 90010
Pakkauskoko: 1 kpl
Easy Hedge Marjakuusi 125 cm
180,00 €
-
Tuotenro: 90012
Pakkauskoko: 10 kpl
Easy Hedge Metsäkuusi 120-140 cm paakku 10 kpl
490,00 €
-
Tuotenro: 90013
Pakkauskoko: 10 kpl
Easy Hedge Metsäkuusi 150-175 cm paakku 10 kpl
690,00 €