Miksi esim. joitakin hyötykasveja ei voi toimittaa jo huhtikuussa, jos säät sen kuitenkin sallivat?

Jokaisen kasvin toimitusaika ilmoitetaan tuotteen kuvauksen yhteydessä. Perennoja, pensaita ja osaa hyötykasveista on saatavilla huhtikuun lopusta lähtien, mutta esim. osa kotimaisista hyötykasveista eivät ole silloin vielä toimituskunnossa eli niitä ei ole vielä saatu toimittajilta. Tämän vuoksi tilauksessa olevat muut kasvit, kuten esim. perennat toimitetaan myöhemmin toimitettavien kasvien kanssa. Näin asiakas säästää myös toimitusmaksuissa.

Hallanarat kesäkukat voi siirtää lopullisesti ulos yleensä vasta kesäkuun puolella. Tämän vuoksi pyrimme ajoittamaan kesäkukkien toimitukset mahdollisimman lähelle tätä aikaa.