Matkalla Cascaisissa 26.7.-2.8.2016
Toukokuisena perjantaina, joka sattui olemaan 13. päivä, sain puhelinsoiton, jossa kerrottiin minun voittaneen pääpalkinnon Viherpeukaloiden matka-arvonnassa. Uutista oli tietysti ensin vaikea uskoa, mutta kun totuus pikkuhiljaa valkeni, alkoi matkan suunnittelu toden teolla. Matkamme päämääräksi valikoitui Portugali ja ajankohdaksi kesälomamme heinäkuussa. Matkalle mukaani lähtivät mieheni ja nuorin poikamme. Lento Helsingistä Lissaboniin tapahtui öiseen aikaan ja saavuimme helteiseen Lissaboniin aikaisin aamulla. Matkatoimiston järjestämä kuljetus odotti lentokentällä ja ystävällinen nuori mies kuljetti meidät halki aamuisen kaupungin Cascaisiin. Cascais sijaitsee n. 30 kilometrin päässä Lissabonin keskustasta Atlantin valtameren rannikolla.
Sää oli helteistä ja kuivaa koko matkamme ajan. Retkiemme kohteet sijoittuivat rannikon läheisyyteen mm. Estoriliin. Päivittäiset vierailut paikallisissa kahviloissa olivat mieleen painuvia kokemuksia ystävällisen palvelun, monenlaisten herkullisten leivonnaisten sekä edullisten hintojen johdosta. Cascaisin keskustasta kuljimme ihastuttavaa rantabulevardia pitkin hotelliimme. Maisemat meren rannalla olivat huikeat. Retkellämme Estorilissa nautimme mm. hyvin hoidetuista puistoalueista ja puistojen käytävät suurten palmujen alla antoivat hyvin varjoa helteisessä auringonpaisteessa.
Kävelymatkamme Estorilista Cascaisiin pitkin rantabulevardia tarjosi hellettä, merta, kiehtovia kasveja ja monenlaisia ravintoloita. Kuiva ja kuuma ilmasto näkyi rannikon kasvustossa. Puistojen kasvit olivat paikoin hieman kuihtuneita, mutta löytyi myös kukkivia puita ja pensaita. Yksityiset piha-alueet olivat todella hyvin hoidettuja ja täynnä kauniita kukkia ja pensaita, mutta pihat olivat visusti piilossa porttien ja aitojen takana. Iltaisin rannikolla ilma viileni huomattavasti. Rantaravintolat täyttyivät ruokailijoista ja ihmiset virkistyivät liikkumaan. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka oli hyvää ja juomat kylmiä.
Matkasta jäi mieleen erittäin ystävälliset ihmiset, hyvä ruoka, hyvä palvelu, kauniit merelliset maisemat sekä todella lämmin ilmasto. Koko matkamme ajan lämpötila oli yli +30 astetta. Ihmeelliseltä tuntui myös todeta, kuinka hyvin suurkaupungissa toteutuu jalankulkijota kunnioittava liikennekulttuuri. Tällaista emme ole kokeneet missään muualla. Lomaviikko meni todella nopeasti ja olimme taas kokemusta rikkaampia.
Suuret kiitokset Viherpeukaloille tästä upeasta palkinnosta, erinomaisista matkajärjestelyistä ja ihanasta lomamatkasta!
Terveisin,
Ulla Leiviskä
Kevään 2016 matkanvoittajan tarina
15.1.2017